Mannerten välistä perheyhteyttä (Suvin matkaraportti)

Lähdin Ecuadoriin mielessäni kaksi päätavoitetta: tutustua omakohtaisemmin Hannan elinympäristöön ja ihmisiin, joita hän viesteissään mainitsee, sekä tavata ecuadorilainen kummityttöni, jota olen tukenut rukouksin ja taloudellisesti jo kymmenen vuoden ajan.

Tenan viidakkokaupunki auringonlaskun aikaan

Toukkakäärö, viidakon herkku

Nämä kaksi asiaa olivatkin matkan kohokohtia. Lisäksi kolmeen viikkoon mahtui mahtavia maisemia, mielenkiintoisia maisteluita, liverteleviä lintuja, erikoisia eläimiä, uskomattomia ukkoskuuroja, hyttysenpistoja sekä hellettä, jota luoteis-Siperian ilmanalaan tottunut pääni ei oikein kestänyt. Merkittävää oli myös tutustua Hannan uusiin sveitsiläisiin työtovereihin Johannaan ja Andriniin, sekä Andrinin vanhempiin, jotka myös ”sattumoisin” olivat vieraisilla siellä yhtä aikaa.

 

Havaintoja hengellisestä todellisuudesta

Hannan elinympäristö sisältää myös sikäläisen kulttuurin ja hengellisen ilmapiirin. Koska matka-aikatauluni muuttui viime hetkellä, pääsin ennen lähtöäni osallistumaan myös Hannan pääasiallisen työkentän, PKR-järjestön, vuosijuhlaan. Hienojen tanssiesitysten, ihastuttavien pukujen, kulinaaristen kokeilujen ja klo 4 aamulla alkaneen guayusan-juonnin lisäksi juhla sisälsi myös ”tietäjien” suorittamia puhdistusmenoja. Näitä halukkaat pääsivät kokemaan, tarvitsivat he sitten hengen tai ruumiin parantumista tai vaikka käytöksen korjaantumista. Useimmat paikalliset eivät näe niissä mitään ristiriitaa katolisen uskon kanssa, johon he ovat syvästi sitoutuneita.

Nuorten tanssiesitys PKR-järjestön juhlilla

Sikäläiseen ”kristillisyyteen” kuuluvat myös maanteiden varsilla ja Quiton kaduilla näkemäni pienet uhrikopperot. Jotenkin ne muistuttivat minua parinkymmenen vuoden takaisesta Himalajan-matkastani. Siinä missä Intiassa kyseiset kopperot sisältävät apina- ja muiden jumalien patsaita, Ecuadorissa niiden asukkaina on neitsytpatsas tai joku pyhimys. Heiltä sitten pyydetään suojaa ja varjelusta.

 

Vanhan Quiton kaupunkikuvaa hallitsee lukematon määrä siirtomaavallan ajoilta säilyneitä katolisia kirkkoja, sekä jättipatsas, joka on saanut innoituksensa Ilmestyskirjan 12. luvun naisesta, jonka täällä ajatellaan olevan neitsyt Maria.

 

Toisaalta jotkut kylät ovat vahvasti evankelikaalisia. Sellainen on myös Bellavista Altan viidakkokylä, joka onkin tuttu tämän blogin lukijoille. Oman kummityttöni Jeimyn tapasin ensimmäistä kertaa erityisissä merkeissä – hän oli juuri menossa kasteelle kotikylässään Bellavistassa! Sellaista ajoitusta ei kukaan meistä olisi osannut suunnitella.

Mukana tavattoman suuressa – koulunkäyntikummin roolissa

 

Olikin meille molemmille – ja ehkä jopa koko kylän väelle – merkittävää, että ”satuin” paikalle juuri tuona päivänä! Ramiro-pastori alleviivasi minulle sitä, miten olen saanut olla osa kummityttöni opetuslapseuttamisprosessia. Se sai nöyräksi – jos alkuvuosina muistinkin häntä usein rukouksissani, viime aikoina se oli ollut aika satunnaista. 

 

Kuitenkin yllättäen, oman kehnouteni tunnosta huolimatta, koin pastorin sanat oikeiksi. Ymmärsin yhtäkkiä, ettei Jumala näe niin kuin ihminen näkee, ja hän laskee pienetkin huokauksemme. Tämän, vaikka ohueltakin tuntuneen  kummisuhteen kautta minun ja Jeimyn välille oli syntynyt jonkinlainen perheyhteys, jonka aistimme molemmin puolin. Olin yksi luotettava aikuinen lisää hänen elämässään – joku, jolle hän ujoudestaan huolimatta halukkaasti jakoi huoliaan, kun myöhemmin tapasimme vielä Misahuallissa, jossa hän käy koulua.

 

Viidakkokylien lasten tukiopetushankkeesta

Kummihankkeen toimintaan pääsin tutustumaan myös Rukullakta–Yawarin kylässä. Toisin kuin esimerkiksi Intian kummihankkeissa, kummien tukea ei Ecuadorissa tarvita koulumaksuihin – koulunkäynti on siellä ilmaista. Sen sijaan maaseudulla opetuksen tasossa on parantamisen varaa, ja korona ja Ecuadoria usein kurittavat poliittiset levottomuudet ovat varastaneet lapsilta monta kouluvuotta. Lisäksi useilla lapsista on monenlaisia oppimisvaikeuksia ja kehitysvammaisuutta aliravitsemuksen vuoksi tai siksi, että he ovat raskausaikana altistuneet voimakkaille tuholaismyrkyille tai alkoholille. Hankkeessa keskitytäänkin tukiopetukseen, ja lisäksi lapset saavat sen kautta ilmaiseksi koulutarvikkeita – ja myös kristillistä kasvatusta.

 

Vaikka Ecuadorin kichwakylien lasten kummit saavat halutessaan myös oman nimetyn kummilapsen, heidän maksamansa rahallinen tuki menee koko hankkeen lasten hyväksi. Näin ei synny myöskään eriarvoisuutta, vaan kaikki saavat yhtä paljon. Samalla kummisuhteen pääideaksi ei muodostu kalliiden lahjojen antaminen tai muut etuudet, vaan mannerten välinen rukous- ja perheyhteys. 

 

Useat kummilapset säilyttävätkin visusti kummeiltaan saamansa kirjeet. Tapasimme reissuni loppupuolella vuorilta tulleen nuoren naisen, joka on menossa naimisiin yhden tukiopetushankkeen entisen kummilapsen kanssa. ”Hänellä on kotonaan erityinen laatikko, jossa on hänen kummiensa lähettämät kirjeet”, nuori morsian kertoi. ”Minäkään en saa koskea siihen laatikkoon tai katsoa sinne – se on hänen!”

 

Tällainen yhteys ei kuitenkaan synny itsestään. KLK:n (Kaikki lapset kouluun) kummit saavat tiedot omasta kummilapsestaan, mutta sen jälkeen yhteydenpito riippuu heistä. Jos kummi ei halua lähettää kummilapselleen tervehdystä, lapsi (tai Hannakaan) ei nykyisten tietoturvasäädösten vuoksi saa tietää edes kumminsa nimeä. Toki silloinkin tuki ja hiljaisetkin rukoukset ovat arvokkaita.

 

Rukullakta–Yawarin lastenkirkoissa sukupolvet kohtaavat toisensa
ja välillä kirjoitetaan viestejä myös Suomeen.

 Toisaalta lapset ilahtuvat ihan yksinkertaisista viesteistä: pienestä kortista, kaukaisesta Suomesta lähetetyistä kuvista tai tavallisen – heille niin erilaisen – arjen kuvauksesta. Kirjekuoreen mahtuvia tervehdyksiä ja lahjoja voi lähettää kuriirien mukana aina kun joku on Ecuadoriin Hannan luo menossa (ja muulloinkin digitaalisia kanavia käyttäen). 

 

Joskus – valitettavan useinkin – ympäristön paine ja kumminuorten omat elämänvalinnat saattavat viedä heitä väärään suuntaan, mutta miten merkittävää silloinkin onkaan se, että jossain valtamerien takana on joku, joka vaikka joskus huokaisee rukouksen ylöspäin kummilapsensa puolesta.

Sanoinko jo, että perheyhteydestähän tässä on kyse?

Teksti: Suvi Eriksson

Kuvat: Suvi ja Hanna Eriksson

Kesäloma – työn ja vieraiden aikaa

Heinä- elokuussa on täällä Ecuadorin viidakkoalueella koululaisten loma ja näinä kuukausina olemme jo monien vuosien ajan saaneet vastaanottaa aktioryhmiä, jotka saapuvat eri puolilta maailmaa tutustumaan työhömme ja tukemaan sitä.

Tänä vuonna erityisen jännitysmomentin aktioiden järjestelyyn toi se, että allekirjoittanutkin lähti "lähetysmatkalle" juuri ennen lomien alkua ja vieraiden saapumista: Suomeen hautaamaan ystävää ja viemään viidakkoseurakunnan terveisiä Vapaakirkon kesäjuhlille. Jännitystä tuotti se, että Ecuadoriin palattuani aikaa aktiolaisten asunnon vuokraamiseen ja kalustamiseen olisi vain viikon verran.

Pääkaupungin ja viidakkoalueen yhdistävä tie oli tällaisessa kunnossa.

Suomalaisen Legacy-tiimin vierailun ajaksi reitti saatiin kuitenkin auki

ja seuraavan kerran maanvyörymiä tuli vasta palattuamme kotiin heitä viemästä.

Suomen matka tuli ja meni ja viidakossa minua odotti yllätys: ystävystyminen naapuripariskunnan kanssa, joka tarjoutui majoittamaan vierailijat kodissaan ja vieläpä avaamaan loma-asuntonsa ovet nuorten viidakkoleirille! Richard alkoikin samantien nikkaroida bambuvuoteita ja yhdessä haalimme kokoon verhoja, tyynyjä, astioita ja muuta tarpeellista. Hän myös näki yöllä unen, jossa hän lakaisi ja kuurasi kaksikerroksista taloaan. Aktioryhmien säännölliset ylistys- ja rukoushetket koskettivat tätä pariskuntaa ja Inés kuuntelee matkapuhelimelleen äänittämiään lauluja edelleen matkustaessaan bussilla ja kulkiessaan viidakon poluilla.

Latin Link -järjestön lähettämä Step-tiimi
pääsi maistamaan toukkavarrasta!
(Kuva: Step-tiimin arkisto)

Ensimmäinen aktiotiimi saapui heinäkuun alkupäivinä Pohjois-Irlannista ja Englannista, tavaten toisensa ensimmäistä kertaa vasta Bogotán (Kolumbia) lentokentällä. Nämä kahdeksan nuorta naista hioutuivat saman tien tiiviiksi työryhmäksi ja heidän yhteytensä toisiinsa, isäntäpariskuntaan ja meihin muihin oli kaunista ja koskettavaa. Pari tiimiläistä oli opetellut etukäteen espanjankielisen Tässä ovat käteni -laulun ja lisäksi he olivat valmistelleet laulun teemoja tukevia askartelutehtäviä, pelejä, leikkejä ja muistolauseita. Syntyipä aktion aikana myös aivan uusi, espanjankielinen raamattulaulu ja yllätys oli suuri, kun kuulin myös samoihin aikoihin Kolumbiassa ja Venezuelassa järjestettyjen Jippii-leirien pohjautuneen samaan teemaan: Tässä ovat käteni!

Englannin tunneille osallistui kaikenikäisiä
pienistä lapsista aina aikuisiin saakka.

Vietimme iltapäivät Rukullaktan, Tambayakun ja Ita Kiwilinan kylissä toteuttaen päiväleirejä ja aamupäivisin nämä ystävät opettivat englantia, urheilua ja musiikkia Yawarin kyläkoulun tiloissa. Näillä lomakursseilla saimme kohdata yli 80 lasta ja nuorta vanhempineen – monet heistä minullekin uusia tuttavuuksia. Yawarin nykyinen kyläpäällikkö oli mukana niin aktioryhmän tervetulotilaisuudessa, kuin Rukullaktan päiväleirin päättäjäisissäkin ja myös Rukullaktan kyläpäällikkö lähetti pienen tyttärensä paikalle. Päiväleireillä meillä oli apunamme omia nuoriamme, jotka rohkaistuivat opettamaan myös Raamattua kylien lapsille. Ehdimme myös Pachakutikiin rohkaisemaan lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka ovat päättäneet seurata Jeesusta.

Vaikka yhteistä kieltä ei ollut,
olivat jäähyväiset haikeat!

Hyvä ystävämme Abby saattoi Britannian tiimiä mennen tullen ja kyydit hoituivat yhdellä niistä keltaisista busseista, joilla saimme ajella jo seitsemän vuotta sitten! Quiton tie oli poikki maanvyöryjen vuoksi, mutta kiertoreitillä oli paljon nähtävää ja koettavaa tälle innokkaalle tiimille. Allekirjoittanut pääsi bussin kyydillä kokemaan lyhemmän, mutta rankkasateiden rikkoman Quiton reitin noin viikkoa myöhemmin, ja päädyimme tuomaan myös Suomi-aktiolaiset kotiin kiertoreittiä pitkin. Ecuadorin Pacto-kirkko tarjosi heille yösijan, aamiaisen ja kyydin lentokentältä viidakkoon. Mukaan lähti myös nuori ystäväni Ruth vuorilta, Cashaloman kylästä.

Oli koskettavaa rukoilla yhdessä työalueen puolesta.
Tiimiläiset pääsivät siunaamaan alueen kristittyjä myös henkilökohtaisesti.

Tämän suomalais- ecuadorilaisen tiimin kanssa aloitimme yhteisen aikamme tutustumalla työalueemme karttaan ja rukoilemalla työn puolesta. Erityishuomiota saivat alueen ääripäät – Bellavista Altan kylä jokivarressa, josta työ aikanaan Paukkaloiden johdolla alkoi, sekä Pachakutikin kylä Galeras-vuorijonon toisella puolella, jossa quitolaisen seurakunnan toimesta alkanutta työtä olen saanut olla tukemassa jo jonkin aikaa. Näiden kahden päivän vierailujen lisäksi järjestimme viidakkoleirin Rukullakta-Yawarin nuorille – leirin, jonka kautta niin minun, kuin Inés-emäntämme edesmenneen isän unelmat alkoivat toteutua! Leirin jälkeen yksi aktiolaisista näki unen, jossa nuoremme – valkeissa vaatteissa ja kasvoiltaan eri näköisinä – leikkivät ja ihastelivat perhosia keskellä metsää, erilaista, kuin tämä meidän viidakkomme. Toinen aktiolainen näki kuvan tarkasti aidatusta viljelyksestä, jonka sisällä satoa korjattiin turvallisesti ja tähkä kerrallaan, vaikka vihollinen ärjyikin aitauksen ulkopuolella.

Viidakkoleiri oli ainutlaatuinen elämys niin nuorillemme,
kuin mukana olleille tiimiläisille.

 Jokainen heinä-elokuun vieraistamme pääsi myös käymään tontilla, jolle tahdomme pian rakentaa perheiden talon ja tukiopetuskeskuksen. Tulkoon siitäkin sellainen Taivaan Isän viljelys, jolla sato saa rauhassa kasvaa ja kypsyä, jossa ihmetellään Hänen lahjojaan ja nautitaan siitä puhtaasta uudesta elämästä, jonka vain Jumala voi lapsilleen antaa.

Kuvassa monta rukousvastausta
– suomalaisten tuella hankittu työautomme,
Jeesusta rakastavia ja
lähetysnäkyä sydämessään kantavia nuoria
ja – niin, kuva on otettu tontiltamme käsin :)

Saatettuamme valtaosan aktiolaisista kotimatkalle palasin vielä viikoksi emännöimään kahden suomalaisen ja neljän vuoriston nuoren muodostamaa "kesäsiirtolaa". Ehdimme käydä uudemman kerran Pachakutikissa ja kohdata Rukullakta-Yawarin nuoria musiikin ja urheilun parissa.

"Se, että otat vastaan niin monia ryhmiä ja ihmisiä tutustumaan lähetystyöhön on todella merkittävää tälle sukupolvelle", kirjoitti yksi aktiolainen kotiin lähtiessään. Olipa mukavaa viettää "erilainen loma" näiden parikymppisten (+/-) kanssa ja jakaa unelmia puolin toisin. Ne unelmat, jotka alkoivat toteutua tänä kesänä, odottivat sitä, että juuri nämä nuoret kasvaisivat ja voisivat iloita niistä kanssamme.

Rukoillaan, kylvetään ja rohkaistaan nuoria ympärillämme unelmoimaan rohkeasti Jeesukselle!

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

ps. Step-tiimin tarkemman matkaraportin voi lukea täältä:

1. viikko

2. viikko

3. viikko

Terveyskasvatus- ja koulutyötä Marian johdolla

Hei kaikki rakkaat viidakkotyön seuraajat ja tukijat,

Viime vuoden kuusi viikkoa Ecuadorissa saivat jatkoa neljän kuukauden lähetysharjoittelun merkeissä. Paljon tapahtui tuona aikana, mutta keskityn yhteen teemaan: terveyskasvatus.

Ensinnäkin Jumalan aikataulut ovat ihmeellisen tarkat. Tätä olen saanut ihmetellä koko vuoden viime kesästä lähtien. Olin Vamos-lähetyskoulussa viime syksyn, ja palatessani sieltä mietin, mitä tekisin. 

Aikatauluja pyöritellessä ja miettiessä kaverini, johon olin tutustunut Vamoksella mainitsi olevansa menossa Fidan FHP:n (Fida Health Promotion) kurssille. Kun tarkastelin aikataulujani ja mahdollista Ecuadorin harjoitteluani, ei kurssi olisi voinut paremmin sopia kohdilleen. Kurssi toteutettiin Suomen jaksoni aikana, ja työtäkin sain nopeasti, vaikka ilmoitin heti, että tietyt viikonloput pitäisi saada vapaaksi. Aikataulutus ei voinut olla sattumaa! FHP-kurssi pääsi sitten heti käyttöön Ecuadorissa.

Huhti-toukokuun vaihteessa pidimme terveysevankeliointi-leirejä suuren apujoukon kanssa.. Siitä mitä tapahtui, keiden kanssa saatiin leirejä pitää ja kuinka Jumala sai koskettaa ihmisiä niiden kautta löytyy teksti täältä blogista. Leirien jäljiltä sydämelleni jäivät erityisesti Porotoyakun nuoret ja päätimmekin Hannan kanssa kokeilla, jos pääsisimme jatkamaan leirin kautta aloitettua työtä koululla. Ovet aukesivat ja saimme antaa eri luokilta valitulle tiiviimmälle joukolle terveyskasvatusta aina koulutuntien jälkeen. Haasteita oli jonkin verran ryhmän kokoamisessa, mutta paikalle saapuneet kuuntelivat, kyselivät ja osallistuivat innokkaasti.

Lisäksi terveyskasvatus avasi ovet Jondachin kyläkoululle, 5.-6. luokkalaisten pariin. Pidimme tunteja myös meille rakkaiden Rukullakta-Yawarin nuorten kanssa. Erityisen iloinen olin heiltä saamastani palautteesta, jossa he totesivat, että tunnit olivat olleet hyödyllisiä ja tarjonneet heille tärkeitä oppeja elämää varten. Rukoilen ja toivon, että asia todellakin saisi olla niin ja että Jumalan sana saisi kasvattaa hedelmää käytännön elämän keskellä.

Kaiken kaikkiaan terveyskasvatuksen antaminen oli minulle itselleni haaste luottaa Jumalan lupaukseen antaa viisautta omilleen. Opetuksia valmistellessa monesti tuntui siltä, että pää löi ensin tyhjää, kunnes jostain ihmeellisestä lähteestä sain ammentaa ideoita ja yhdessä Hannan kanssa aiheita pohtiessa oli tuntien valmistelu varsin mielenkiintoista ja omaa ajattelua kasvattavaa. Oli parasta tehdä Hannan kanssa työtä yhdessä ❤️ Oppitunneilla sain ihmetellä Jumalan rauhaa, joka purki jännityksen ja antoi yllättäviin hetkiin uusia ideoita. Parasta oli se, että näiden teemojen kautta päästiin juttelemaan ihanien nuorten ja lasten kanssa Jumalasta ja Hänen hyvästä suunnitelmastaan jokaista kohtaan. Kiitos, että jatkat rukousta näiden lasten ja nuorten puolesta. Jumala saakoon viedä aloittamansa työn päätökseen (Fil.1:6).

Teksti: Maria Huotari
Kuvat: Hanna Eriksson

Uusia haasteita ja uudistuvia yhteyksiä

Huhti-toukokuun vaihteessa meillä vieraili 20 henkilön tiimi Ecuadorin rannikko-, vuoristo- ja viidakkoalueilta. Guayaquililainen, kristillinen Servidores Sin Fronteras -säätiö tuli järjestämään kylissämme terveysevankeliumi-leirejä ja kutsuimme mukaan apujoukkoja Punguhuaicon ja Bellavista Altan seurakunnista. Myös omat varhaisnuoremme saivat mahdollisuuden opetella palvelemaan ja jakamaan oppimaansa muillekin. Meitä haastettiin toimimaan tiiminä - kaikille riittää varmasti tehtävää!

Apuohjaajien koulutukseen saapui aivan uusiakin nuoria.

Lyhyen apuohjaajien koulutussession jälkeen oppiminen jatkui käytännössä Rukullaktan, Ita Kiwilinan ja Porotoyakun kouluilla järjestämillämme leireillä. Ilosanomaa välitettiin värien avulla ja samalla opetettiin tärkeistä aiheista - suun terveydestä, päihteistä ja kiusaamisesta. Välillä askarreltiin, urheiltiin ja nautittiin välipalaa. Kohtasimme yhteensä noin 300 4–20-vuotiasta lasta ja nuorta, joita haastettiin seuraamaan Jeesusta ja luovuttamaan elämänsä Hänelle – sekä palvelemaan Pyhän Hengen voimassa.

    

Näiden terveyskasvatusleirien päätavoitteina on varustaa johtajia, pelastaa sieluja ja parantaa sydämiä. Oli koskettavaa nähdä, kuinka nuoremme saivat murtua Pyhän Hengen läsnäolossa ja nekin, joille Raamatun sanoma oli ennestään aivan vierasta, nousivat seisomaan vastaten kutsuun elää rohkeasti, hyvänä esimerkkinä toisille ja nuoremmistaan huolta pitäen.

Kommelluksiltakaan ei vältytty. Myyrä-automme takarengas puhkesi
kapealla kivitiellä vähän ennen Itan kylään saapumista.
Kuva: Monica Jijon

Alfa y Omega -seurakunnastamme mukaan tulleet ystävät olivat kiitollisia mahdollisuudesta oppia uutta ja rohkaistua opettajina ja ohjaajina. Allekirjoittanut ei ehkä vielä saanut valmista tiimiä vastaamaan laajenevan työmme haasteisiin, mutta sen sijaan sain nähdä taas kerran, että siunaus leviää, kun emme pidättele sitä itsellämme. Oli rohkaisevaa kuulla todistuksia siitä, kuinka Jumala käytti tätäkin tiivistä viikkoa sytyttääkseen tai vahvistaakseen lähetyskutsunsa monissa sydämissä. Saakoon tämä joukko palvella Häntä omilla asuinalueillaan ja aina maailman äärissä saakka!

Ruoanlaitto alkoi aamuvarhain monikulttuurisen tiimin voimin.
Kuva: Mónica Jijon

   
Me, jotka jäimme tällä erää palvelemaan tänne Rukullaktan seudun kyliin, olemme nyt monien haasteiden ja mahdollisuuksien edessä. Terveys- ja arvokasvatus tuntuu hyvin soveltuvan alueen oppilaitoksiin; ovet ja sydämet ovat nyt sille auki. Myös Rukullaktassa järjestämämme päiväleiri toi työllemme uutta näkyvyyttä ja monet lapset ovat osoittaneet kiinnostusta osallistua jatkossa viikkotoimintaamme. Jatkamme rukousta myös heidän vanhempiensa puolesta ja etsimme keinoja kohdata ja palvella kokonaisia perhekuntia.

Guayaquilin tiimi järjesti Rukullaktassa myös vanhempainillan.
Paikalla olleille lahjoitettiin Uudet Testamentit. 

Guayaquilin vieraat olivat vaikuttuneita siitä, kuinka tänne oli tultu kaukaisesta Suomen maasta saakka tekemään pitkäjänteistä työtä. Heille tämä paikka oli todella kuin maailman ääret; tälle monissa maissa palvelleelle leiritiimille tämä meidän leirimme oli tähän astisista se kaikista raskain. Hyvin he kuitenkin selvisivät kaikista haasteista ja ilmaisivat halukkuutta tulla luoksemme toisenkin kerran.

Täällä on jo vuosien ajan tehty muurahaisen työtä. Monet eivät huomaa muurahaista, mutta se on jatkuvasti liikkeessä; se kuljettaa taakkaansa palatakseen tyhjänä. Sen ainoa päämäärä on hakea lisää, filosofoi Mónica, yksi vieraistamme. Saakoon muurahaiskekomme kasvaa turvaksi ja ravinnon lähteeksi monille tuleville sukupolville (Snl. 6: 6-8).

Kiitos, että rukoilet ja teet työtä kanssamme!

Teksti ja kuvat (ellei toisin mainita): Hanna Eriksson

 

Marian kokemuksia "puskasta"

Kesä-heinäkuussa sain pitää luonani Maria Huotaria, joka kantaa sydämessään kutsua palvella Jumalaa ja lähimmäisiämme Latinalaisessa Amerikassa.

Oli etuoikeus palvella hänen kanssaan, jakaa unelmaa Jumalan valtakunnan laajenemisesta kichwa-kansan keskuudessa ja laajemminkin tällä mantereella.

Saimmepa aloittella työtä myös ihan uudessa kylässä, Casa Blancassa. Siellä Marian tieto-taito terveyskasvatuksen alalta oli avainasemassa.

Rukoillaan edelleen Marian ja hänen tulevien askeltensa puolesta. Alla hänen matkakertomuksensa.

Quiton yllä. Kuva: Rumy Andy

Hei vaan kaikki, jotka luette tätä blogia! Haluan ensinnäkin kiittää kaikista esirukouksista puolestamme Hannan kanssa matkani aikana siellä. Aika on mennyt nopeasti ja siitä on jo neljä viikkoa, kun olen palannut Suomeen. Vaikea uskoa sitä todeksi!

 

Kuuden viikon matkani Ecuadoriin, piti monenlaista juttua sisällään. Jumalan selkeä huolenpito ja johdatus näkyi läpi matkan joistakin haasteista huolimatta. Ennen lähtöäni kaverini oli rukouksessa kokenut, kuinka matkalla on liaaneja esteenä, jotka pitää leikata pois, mutta niistä päästään eteenpäin. Tämä rohkaisi meitä paljon, kun matkustaminen oli epävarmaa johtuen tiesuluista, kun sairaus iski tai jotain muuta tapahtui. Jumala oli luvannut johdattaa meitä ja Hän piti sanansa. Kasan Jumalan ihmeistä voit lukea jo täältä Hannan kirjoittamana, jos et vielä sitä ole tehnyt. On ihmeellistä, kuinka Jumala pitää huolta omistaan!

 

Itselle matka oli kasvattava niin uskossa kuin tekemisissä. Pääsin pitämään ensimmäistä kertaa elämässäni terveyskasvatustunteja, vieläpä espanjaksi. Onneksi espanja oli jo sinänsä tuttu kieli, mutta jännittihän se kumminkin. Onneksi tätä työtä ei tarvitse tehdä yksin, vaan Jumala on mukana ja Hänen voimassaan tätä tehdään. Se iskeytyi syvälle sisimpääni, ja toivon, että voisin muistaa sen joka päivä.

 

Näiden lasten kanssa käynnistyi Jippii-työ
Casa Blancan kylässä. Kuva: Maria Huotari

Lapsirakkaana ihmisenä oli ihana tehdä töitä lasten kanssa kylissä, Bellavistan leirillä ja Jippii-toimintaa sytyttäessä Guayaquilin suurkaupungissa. Viidakon lapset jättivät sydämeeni syvän jäljen. Toivon, että voimme jatkaa yhdessä rukouksia viidakon lasten puolesta, jotta Jumala saa tehdä työtään heissä ja he saisivat kasvaa vahvoiksi Jumalan valoiksi siellä, missä he liikkuvat ja ovat.

 

Matka oli minulle osa Jumalan kutsun selvittämisen polkua. Jumala tietää, mitä, missä ja milloin seuraavaksi. Matka muistutti minua siitä, kuinka Jumalalla ei ole rajoitteita toimiakseen. Hänen lupauksensa pitävät ja siksi Hänen suunnitelmiinsa on paras luottaa. Tuli oltua niin viidakossa, rannikolla kuin vuoristossakin. Mutta vaikka se olisikin jäänyt vain yhteen alueeseen, olisi se ollut sen arvoista, kunhan saan vain kulkea Jumalan osoittamalla tiellä.

Kotipihassa. Kuva: Hanna Eriksson

 Ikävöin Ecuadorin ruokaa, lapsia, Hannaa, eläimiä ja vaikka mitä muuta. Kiitos Hannalle, joka piti minusta erittäin hyvää huolta ja antoi erittäin rohkaisevia neuvoja! Etuoikeutettuna muistelen matkaa ja kiitän Jumalaa siitä! <3

Teksti: Maria Huotari, 28.8.2022

Ihmeitä lakon aikana

Lähes kolme vuotta sitten Ecuadorissa oli kansallinen lakko ja kirjoitin sen aikana kokemistani ihmeistä täällä.

Nyt, kun intiaanijärjestöjen protestit käynnistyivät jälleen,

saimme taas ihmetellä ja ihailla, kuinka Taivaallinen Isämme hallitsee.

Tästä saimme esimakua myös Suomesta saapuvien viestien kautta:

Eräs rukoileva ystävä oli aivan hiljattain nähnyt näyssä suuren joukon, joka seisoi ympyrässä pitäen toisiaan käsistä. Siinä keskellä olin ollut minä yhdessä viidakon lasten kanssa.

Extra-ihme, jota lapsemme eivät meinanneet uskoa todeksi:
Suomalaisella Marialla ja walesilaisella Caitylla on ikäeroa vain kaksi viikkoa! :)

Lakon ensimmäisinä päivinä odotimme ystävääni Mariaa avuksemme Suomesta. Tiesulkujen yleistyessä kysyin häneltä, olisiko lentoja mahdollista siirtää myöhempään ajankohtaan. Saimme kuitenkin molemmat rauhan siitä, että nyt olisi juuri oikea hetki matkustaa. Niinpä syntyivät suunnitelmat B ja C ja valmistauduin Quiton matkaan - sillä edellytyksellä, että saisin jostain bensaa, tai että edes bussit kulkisivat vielä.

Siltä varalta, etten pääsisi lentokentälle saakka, sovin eräiden quitolaisten ystävien kanssa Marian noutamisesta - ajatukseni oli, että he voisivat tuoda hänet jollekin tiesululle saakka, josta minä voisin viedä hänet kotiin. Tämä pastoriperhe tarjoutuikin yllättäen majoittamaan Marian tarvittaessa koko lakon ajan. Sain puhelinsoiton myös Guayaquilin rannikkokaupungista, jossa rukoiltiin tämän lähetysmatkan puolesta ja tarjottiin rahaa lentolippuihin, jotta Maria voisi lentää suoraan Quiton kentältä rannikolle ja aikanaan lakon päätyttyä takaisin vuoristoon.

Eivätpä nämä avun tarjoajat olleet uskoa korviaan kuullessaan, että Myyrä-automme ja minä pääsimme lopulta aivan esteettä viidakosta vuorille ja takaisin, yhdessä Marian kanssa. Sitä ennen tarvittiin kuitenkin muutama muukin ihme.

Jalankulkijoiden ja moottoripyörien bensajonoa Tenassa.
Autojono kiersi muutaman korttelin ympäri.

Lakon ja mielenosoitusten myötä polttoainetoimitukset olivat jo käyneet vähiin meidän maakunnassamme.  Marian saapumista edeltävänä päivänä kuulin taxikuskeilta, että Quiton tien varressa, parinkymmenen kilometrin päässä meistä, olisi bensaa. Tuolta huoltoasemalta en kuitenkaan löytänyt muuta kuin tiedon siitä, että bensaa olisi juuri saapunut Tenan kaupunkiin, johon ajelin illan jo hämärtyessä ja bensatankkini tyhjentyessä uhkaavasti. Tenassa löysinkin itseni pitkästä autojonosta ja reilun tunnin odotuksen jälkeen sain tankin täyteen polttoainetta. Niinpä siis uskalsin tehdä päätöksen seuraavan päivän matkasta - pääsisinhän varmaankin tuolla tankillisella kentälle ja takaisin, vaikka tiukoille se menisi.

Päätös matkustaa omalla autolla olikin hyvä, koska bussit eivät enää seuraavana päivänä kulkeneet. Liikennettä oli muutenkin todella vähän - sain maantien lähes kokonaan omaan käyttööni ;) Matkassa oli kuitenkin vielä yksi mutka: auton kytkin oli aamulla aivan hervoton, enkä saanut autoa käyntiin! Ei kun vain moottoripyörällä läheiseen huoltamoon apua hakemaan, josta matka Quitoon pääsikin lopulta alkamaan, öljyn ja kytkinnesteen lisäämisen jälkeen.

Seuraava ihme odotti minua puolessa välissä matkaa, Baezan kaupungin laitamilla. Tiedustelin varovasti huoltoasemalta, olisiko heillä täydennystä bensatankkiini - nyt olisi tärkeää pitää tankki mahdollisimman täynnä. Yllätys olikin suuri, kun työntekijä vakuutti, että heille saapuu bensaa aivan normaalisti, ja että illallakin sitä olisi ihan varmasti myynnissä. Myös lähistöllä päivystävät poliisit vakuuttivat, että reitti olisi selvä lentokentälle ja takaisin ja todellakin - aurinko paistoi ja tie oli hyvässä kunnossa, väkeä ei vaan ollut liikkeellä paljoakaan. Kyyditinkin mennen tullen muutamaa matkustajaa, jotka eivät bussiliikenteen lakattua olleet päässeet määränpäihinsä.

Mariaa tervehti Ecuadorissa komea Cotopaxi-vuori lumihuippuineen ja sateenkaari, muistutuksena Jumalan lupauksista. Heti seuraavana päivänä Marian saavuttua ajoimme ostoksille Tenaan ja saimme sieltä kaikkea tarvittavaa, vielä kohtuullisilla hinnoilla - porkkanaa lukuunottamatta. Bensaakin tuli taas myyntiin ja saimme sitä tankin täyteen. Baezasta olimme jo paluumatkalla tuoneet varatankissa polttoainetta, jota riitti myöhemmin sekä omaan, että naapureiden tarpeeseen.

Vaikka maa olikin lakossa, meidän ei tarvinnut keskeyttää työtämme. Yhtenä iltana Archidonasta tullessamme vastassa oli tosin tiesulku palavine autonrenkaineen, mutta onneksi olimme matkassa polkupyörillä ja naapurimme päästivät meidät kotiin. Toisen kerran moottoripyörällä toiseen viidakkokylään mennessämme kohtasimme lakkolaisia intiaanikeihäineen ja mustaksi maalattuine naamoineen, polttamassa autonrenkaita keskellä tietä. Heidänkin ohitseen pääsimme puheen ja coca cola -pullon avulla. Nämä lakon päättymiseen saakka asemissaan oloa suunnittelleet mielenosoittajat palasivat onneksi koteihinsa jo parin päivän kuluttua. Olivat varmasti kyläläisiltä saaneet kuulla kunniansa, kun siellä keskellä viidakkoa estivät tavallisten ihmisten kulkua.

Lopulta myös Quitoon ja Tenaan vievät tiet tukittiin ja kanssani puolisen vuotta palvellut Caity ei päässyt lomamatkalle muualle Ecuadoriin. Hän jäikin luoksemme vielä pariksi viikoksi ja oli meille ja lapsillemme suureksi avuksi ja iloksi - ja sai lopulta aivan uskomattoman hienon kotimatkan Isoon-Britanniaan - siitä lisää hieman myöhemmin!

Casa Blancan työ käynnistyi mielenosoitusten ollessa kuumimmillaan.
Tämänkin kylän väki harkitsi matkaa Quitoon lakkoa tukemaan,
mutta päättikin jäädä kotiin kuulemaan Jumalan Sanaa.

Lakkopäivinä Marialle ja minulle tuli mieleen vierailla eräiden ystävieni luona Casa Blancan kylässä. Yllättäen isäntämme alkoi kysellä, koska voisimme tulla tapaamaan hänen kylänsä väkeä. Aiemmin nämä lähestymisyritykset eivät olleet tuottaneet tulosta, mutta nyt sovimme uuden tapaamisajankohdan ja seuraavana maanantaina meitä olikin koolla noin 25 eri ikäistä! Tästä rohkaistuneena kylän väki toivoi viikottaisia kokoontumisia ja ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille.

Archidonassa ruokatarpeet ehtivät käydä väliin

ja keskustassa kulkeminenkin on hankalaa,

kun sinne rakennetaan viemäriverkostoa.
Huumorilla ja hyvällä asenteella

selviää kuitenkin monesta tilanteesta!

Eräänä päivänä osuimme Archidonaan juuri kun sinne oli tiesulkujen läpi saatu kuorma-autollinen kananmunia. Kananmunien hinta oli lakon aikana tuplaantunut ja nämä olivat ihan normaalin hintaisia, joten enempää ajattelematta ostin 30 kananmunan paketin niin itselleni kuin myös Caityn isäntäperheelle, jotka olivat juuri edellisenä iltana valitelleet minulle kananmunien korkeaa hintaa. Ongelmana vain oli se, että munat myytiin suoraan autosta munakennolevyille aseteltuna, mutta pakkausmateriaaleja - narua ja muovipusseja - ei ollut tarjolla. Munakennot sylissäni mietin vielä, kuinka saisin ne ja Marian kulkemaan moottoripyörän kyydissä, kun ulkomaalainen nainen kosketti olkapäätäni ja kysyi, olenko minä Suomesta. Kävi ilmi, että olimme tavanneet pari vuotta sitten Archidonan baptistiseurakunnassa ja hän kutsui nyt minut käymään kotonaan vain korttelin päässä, jossa saimme hänen perheeseensä tutustumisen lisäksi vaihtaa ostoksemme siististi pakattuun kahteen 30 kananmunan sarjaan!

Entä sitten Caityn kotimatka? Hänen yliopistoltaan oltiin sitä mieltä, että heidän opiskelijansa olisi päästävä mahdollisimman pian pois "lakon jaloista", vaikka me vakuuttelimmekin, että täällä meillä asioiden tila oli ihan hyvä ja rauhallinen, ja että tilaisuuden tullen saattaisimme Caityn turvallisesti Quiton lentokentälle. Yliopistosta hänelle lähetettiin kuitenkin... helikopteri! Se laskeutui Archidonan ohi virtaavan Misahuallí-joen rantaan ja vei Caityn mukanaan Ahuanon viidakkokentälle, josta hän lensi muutaman muun matkustajan kanssa pienellä cessna-koneella Quitoon. Siellä häntä odottikin jymy-uutinen: intiaanijärjestöjen ja maan hallituksen välinen sopimus oli allekirjoitettu, lakko päättynyt!

Caity valmistautumassa kotimatkaansa
poliisien, helikopterin ja pienkoneen kyydissä :)

Tähän asti on Herra meitä auttanut.

1.Sam. 7:12

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

Ps. Vuoriston ja viidakon intiaanikylien väki osallistuu lakkoihin ja mielenosoituksiin hyvin halukkaasti, elinolojensa paranemisen toivossa. Viiden kichwa-seurakuntamme väki Imbaburan maakunnassa  ja myös monet kristityt Quitossa käyttivät kuitenkin erilaista strategiaa: He jakoivat välipalaa ja traktaatteja pitkissä autojonoissa odotteleville ohikulkijoille ja järjestivät ylistyskokouksia ja rukousta kotimaansa puolesta puistoissa ja maanteiden varsilla. Saakoon heidän esimerkkinsä innostaa meitäkin siunaamaan Ecuadorin maata ja kansaa.

Konkreettista apua ja kohtaamisia yli kulttuurirajojen

Ecuadorilaisen Pacto-kirkkomme naisten jaosto vieraili luonamme suuren lääkäriryhmän kanssa.

Valtaosa tiimiläisistä tuli suoraan Yhdysvalloista ja palasi sinne, päivätyönsä pariin, heti tämän tempauksen päätyttyä. Mukana oli myös ecuadorilaisia tai täällä asuvia terveysalan ammattilaisia.

Tämänkertainen "lääkärikaravaani" palveli vain naisia. Tiimi vieraili ensin Pacto Sumacon kylässä, jossa kirkkokunnallamme on pieni seurakunta, ja tuli sitten kahdeksi päiväksi meidän luoksemme Bellavista Altaan, Rukullaktaan ja Tambayakuun.

Meidän kylissämme vastaanotto oli hyvä. Lääkärin apua oli odotettu ja naiset ja tytöt iloitsivat saamastaan terveysneuvonnasta ja pestävistä kuukautissuojista. Halukkaat pääsivät juttelemaan myös psykologin kanssa.

Vieraamme järkyttyivät siitä, kuinka yleistä alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö on kylissämme. Iloitsemme siitä, että Pacto-kirkkomme sosiaalisen työn säätiö FACE tekee hyvää työtä vastatakseen tähän haasteeseen Ecuadorin rannikkoalueella ja rukoilemme, että apua ja työkaluja saataisiin myös tänne meille viidakkoon.

Jumalalle jokainen nainen ja tyttö on tärkeä, Hänen kuvakseen luotu. Saimme nähdä ennakkoluulojen evankelisia kristittyjä kohtaan murenevan, kun nämä lääkärit antoivat aikaansa kyliemme asukkaille. Saakoon Herramme palveleva rakkaus puhutella sydämiä jatkossakin.

Tambayakun kylän koululaiset osallistuivat vieraiden muonittamiseen lahjoittamalla ruokatarvikkeita. Saatuaan lääkärin palveluja moni heistä kävi hakemassa myös äitinsä paikalle.

Lisää kuvia ja kertomuksia lääkärien vierailusta (englannin kielellä):

https://www.santiagopartnership.org/blog-1/2022/4/29/por-mujeres-y-para-mujeres

https://www.santiagopartnership.org/blog-1/2022/4/30/reflecting-on-the-womens-caravan-by-kim-delp-missionary-in-ecuador

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson ja Caity Mathews

Iloa yhteistyöstä ja toivoa viidakkokylien lapsille

Helmikuussa saimme pitää luonamme monikulttuurista aktiotiimiä. Onneksi sain majoitusapua Ramirolta ja yhdeltä paikalliselta perheeltä. Sopu antoi sijaa ja iloitsimme yhteydestä ja yhteisestä päämäärästä Punguhuaicosta, Bellavistasta, Shellistä, Quitosta, Misahuallísta ja Iso-Britanniasta tulleiden vieraidemme kanssa.

Punguhuaicon ystävät olivat valmistaneet ohjelmaa lapsillemme ja nuorillemme ja päätimme viedä heidät kylistämme kolmeen – Rukullaktaan, Tambayakuun ja Ita Kiwilinaan.

Kaikki oli jo sovittu valmiiksi kyläpäälliköiden kanssa, mutta saapuessamme ensimmäisenä aamuna Tambayakuun, kävikin ilmi, että koulut olivat alkaneet juuri sillä viikolla, pitkän pandemia-tauon jälkeen.

Eihän siinä auttanut kuin lähteä koulujen johtajaopettajien puheille ja yllätys oli suuri, kun saimmekin luvan järjestää ohjelmaa koko koulun väelle – eskarilaisista aina yläkoulun 10-luokkalaisiin saakka. Heidän vapaa-ajallaan emme mitenkään olisi saaneet koolle tätä suurta lapsijoukkoa ja toisaalta oli upeaa saada palvella heitä näin suuren tiimin kanssa, saatoimmehan jakaa lapset ryhmiin.

Mieleeni jäi erityisesti hetki Tambayakun kylän nuorten kanssa. Yksi heistä oli aikanaan mukana Kushimi-äänityksissämme ja katosi sitten kuvioista. Nyt tämä 10-luokkalaisten joukko kuunteli keskittyneesti ystävämme todistusta uskoon tulostaan ja sen mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta. Aivan kuin uusi todellisuus olisi auennut näille nuorille ja saimme lopuksi siunata heitä ja pyytää heidän elämäänsä Jumalan hyvää johdatusta ja myös sitä, että voisimme jatkossakin heitä kohdata ja palvella.

Rukullaktassa kokoonnuimme kolmena iltapäivänä ja tilaisuuksiin osallistui mukavasti myös aivan uusia lapsia. Aktioryhmäläisten jo palattua koteihinsa moni näistä lapsista jäi toimintamme piiriin ja olemme nyt kokoontuneet normaalia suuremmissa tiloissa.

Rukullaktan päiväleirin päätteeksi saimme jakaa myös todistukset seitsemälle Suuri seikkailu -kurssin ja yhdelle Felipe 1 -kurssin suorittaneelle. Opinnot ovat jatkuneet tämän jälkeen uudella innolla...

Rukoilemme, että nämä lapset ja nuoret saisivat rakastua Jeesukseen ja juurtua Jumalan Sanaan. Rukoillen kyselemme myös, olisiko jo pian aika Rukullaktassakin rakentaa: sekä omat lapsemme, että vieraamme hyötyisivät suuresti omista lisätiloista. Ennen kaikkea tahtoisimme kuitenkin rakentaa ja rakentua elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi ja tuoda näin iloa Isällemme (1.Piet. 2:5).

Ennen kuin ystäviemme bussit lähtivät kohti vuoria ja jokivartta, ehdimme vielä käydä Yanayakun kylässä – tällä kertaa levon ja yhteisen jakamisen merkeissä. Vieraamme saivat kukin kokeilla tilapia-kalan valmistamista täkäläiseen tyyliin lehtikäärössä nuotiolla ja hyvinhän se onnistui!

Jäämme siunaamaan luonamme vierailleiden nuorten elämää luottaen siihen, että Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen ja tiensä Hänen haltuunsa uskoen (Ps. 37:5).

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson