keskiviikko 14. elokuuta 2019

Felipe-kurssi jatkuu kichwa-kylissä



Aloitimme kolmiosaisen Felipe-kurssin varhaisnuorillemme Bellavista Altan seurakunnassa vuonna 2017. Rukullaktan lapset pääsivät mukaan kurssille seuraavana vuonna. Nyt olemme luovuttaneet jo 55 kurssitodistusta ja uudet kurssit alkavat taas syyskuussa.



Lasten into opiskella Jumalan Sanaa ja heidän terävät havaintonsa ovat yllättäneet allekirjoittaneen – suurin osa lapsista kun tulee perheistä ja kylistä, joissa Raamattua ei juurikaan ole luettu. Alla esimerkkejä siitä, mitä lapset ovat näinä vuosina oppineet.


- Miksi meidän ei tulisi pelätä tai olla murheellisia?
"Koska olen Jumalan kanssa, koska Hän on Jumalani, hän pitää minusta huolta ja antaa minulle viisautta."

- Mitä tarkoittaa rakastaa toisiamme niin kuin Jeesus rakasti meitä?
"Rakastaa ihmisiä, jotka tekevät väärin meitä kohtaan."

- Kun nyt tiedämme, minkä tehtävän Jeesus tuli täyttämään tähän maailmaan, mikä on meidän tehtävämme?
"Meidän ei tule tehdä syntiä tai pahoja asioita, kuten lyödä sisaruksiamme tai huutaa äidillemme. Meidän tulee uskoa Jeesukseen ja kertoa Hänen rakkaudestaan muillekin."

- Mainitse viisi asiaa, joiden kautta voit osoittaa kuuliaisuutta Jeesukselle.
"1. Rakastaa Jeesusta
2. Totella vanhempiani
3. Auttaa toisia
4. Kertoa muille Jeesuksesta
5. Pysyä aina Jeesuksen lähellä"

- Kuinka nämä opinnot ovat auttaneet sinua?
"Tunnen suurta iloa, kun laulamme. On todella hyvä oppia Jeesuksesta, koska Hän rakastaa lapsia. Minä uskon Jeesukseen!"




Bellavistan nuoret saivat kurssitodistuksensa ja Uudet Testamentit seurakunnan edessä. Rukullaktan lapsille todistukset ja palkinnot luovutettiin heidän vanhempiensa läsnäollessa.

Kiitos Jumalalle voimasta ja innosta, jota Hän antaa Sanansa tuntemiseen ja jakamiseen!


Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson