Ihmeitä lakon aikana

Lähes kolme vuotta sitten Ecuadorissa oli kansallinen lakko ja kirjoitin sen aikana kokemistani ihmeistä täällä.

Nyt, kun intiaanijärjestöjen protestit käynnistyivät jälleen,

saimme taas ihmetellä ja ihailla, kuinka Taivaallinen Isämme hallitsee.

Tästä saimme esimakua myös Suomesta saapuvien viestien kautta:

Eräs rukoileva ystävä oli aivan hiljattain nähnyt näyssä suuren joukon, joka seisoi ympyrässä pitäen toisiaan käsistä. Siinä keskellä olin ollut minä yhdessä viidakon lasten kanssa.

Extra-ihme, jota lapsemme eivät meinanneet uskoa todeksi:
Suomalaisella Marialla ja walesilaisella Caitylla on ikäeroa vain kaksi viikkoa! :)

Lakon ensimmäisinä päivinä odotimme ystävääni Mariaa avuksemme Suomesta. Tiesulkujen yleistyessä kysyin häneltä, olisiko lentoja mahdollista siirtää myöhempään ajankohtaan. Saimme kuitenkin molemmat rauhan siitä, että nyt olisi juuri oikea hetki matkustaa. Niinpä syntyivät suunnitelmat B ja C ja valmistauduin Quiton matkaan - sillä edellytyksellä, että saisin jostain bensaa, tai että edes bussit kulkisivat vielä.

Siltä varalta, etten pääsisi lentokentälle saakka, sovin eräiden quitolaisten ystävien kanssa Marian noutamisesta - ajatukseni oli, että he voisivat tuoda hänet jollekin tiesululle saakka, josta minä voisin viedä hänet kotiin. Tämä pastoriperhe tarjoutuikin yllättäen majoittamaan Marian tarvittaessa koko lakon ajan. Sain puhelinsoiton myös Guayaquilin rannikkokaupungista, jossa rukoiltiin tämän lähetysmatkan puolesta ja tarjottiin rahaa lentolippuihin, jotta Maria voisi lentää suoraan Quiton kentältä rannikolle ja aikanaan lakon päätyttyä takaisin vuoristoon.

Eivätpä nämä avun tarjoajat olleet uskoa korviaan kuullessaan, että Myyrä-automme ja minä pääsimme lopulta aivan esteettä viidakosta vuorille ja takaisin, yhdessä Marian kanssa. Sitä ennen tarvittiin kuitenkin muutama muukin ihme.

Jalankulkijoiden ja moottoripyörien bensajonoa Tenassa.
Autojono kiersi muutaman korttelin ympäri.

Lakon ja mielenosoitusten myötä polttoainetoimitukset olivat jo käyneet vähiin meidän maakunnassamme.  Marian saapumista edeltävänä päivänä kuulin taxikuskeilta, että Quiton tien varressa, parinkymmenen kilometrin päässä meistä, olisi bensaa. Tuolta huoltoasemalta en kuitenkaan löytänyt muuta kuin tiedon siitä, että bensaa olisi juuri saapunut Tenan kaupunkiin, johon ajelin illan jo hämärtyessä ja bensatankkini tyhjentyessä uhkaavasti. Tenassa löysinkin itseni pitkästä autojonosta ja reilun tunnin odotuksen jälkeen sain tankin täyteen polttoainetta. Niinpä siis uskalsin tehdä päätöksen seuraavan päivän matkasta - pääsisinhän varmaankin tuolla tankillisella kentälle ja takaisin, vaikka tiukoille se menisi.

Päätös matkustaa omalla autolla olikin hyvä, koska bussit eivät enää seuraavana päivänä kulkeneet. Liikennettä oli muutenkin todella vähän - sain maantien lähes kokonaan omaan käyttööni ;) Matkassa oli kuitenkin vielä yksi mutka: auton kytkin oli aamulla aivan hervoton, enkä saanut autoa käyntiin! Ei kun vain moottoripyörällä läheiseen huoltamoon apua hakemaan, josta matka Quitoon pääsikin lopulta alkamaan, öljyn ja kytkinnesteen lisäämisen jälkeen.

Seuraava ihme odotti minua puolessa välissä matkaa, Baezan kaupungin laitamilla. Tiedustelin varovasti huoltoasemalta, olisiko heillä täydennystä bensatankkiini - nyt olisi tärkeää pitää tankki mahdollisimman täynnä. Yllätys olikin suuri, kun työntekijä vakuutti, että heille saapuu bensaa aivan normaalisti, ja että illallakin sitä olisi ihan varmasti myynnissä. Myös lähistöllä päivystävät poliisit vakuuttivat, että reitti olisi selvä lentokentälle ja takaisin ja todellakin - aurinko paistoi ja tie oli hyvässä kunnossa, väkeä ei vaan ollut liikkeellä paljoakaan. Kyyditinkin mennen tullen muutamaa matkustajaa, jotka eivät bussiliikenteen lakattua olleet päässeet määränpäihinsä.

Mariaa tervehti Ecuadorissa komea Cotopaxi-vuori lumihuippuineen ja sateenkaari, muistutuksena Jumalan lupauksista. Heti seuraavana päivänä Marian saavuttua ajoimme ostoksille Tenaan ja saimme sieltä kaikkea tarvittavaa, vielä kohtuullisilla hinnoilla - porkkanaa lukuunottamatta. Bensaakin tuli taas myyntiin ja saimme sitä tankin täyteen. Baezasta olimme jo paluumatkalla tuoneet varatankissa polttoainetta, jota riitti myöhemmin sekä omaan, että naapureiden tarpeeseen.

Vaikka maa olikin lakossa, meidän ei tarvinnut keskeyttää työtämme. Yhtenä iltana Archidonasta tullessamme vastassa oli tosin tiesulku palavine autonrenkaineen, mutta onneksi olimme matkassa polkupyörillä ja naapurimme päästivät meidät kotiin. Toisen kerran moottoripyörällä toiseen viidakkokylään mennessämme kohtasimme lakkolaisia intiaanikeihäineen ja mustaksi maalattuine naamoineen, polttamassa autonrenkaita keskellä tietä. Heidänkin ohitseen pääsimme puheen ja coca cola -pullon avulla. Nämä lakon päättymiseen saakka asemissaan oloa suunnittelleet mielenosoittajat palasivat onneksi koteihinsa jo parin päivän kuluttua. Olivat varmasti kyläläisiltä saaneet kuulla kunniansa, kun siellä keskellä viidakkoa estivät tavallisten ihmisten kulkua.

Lopulta myös Quitoon ja Tenaan vievät tiet tukittiin ja kanssani puolisen vuotta palvellut Caity ei päässyt lomamatkalle muualle Ecuadoriin. Hän jäikin luoksemme vielä pariksi viikoksi ja oli meille ja lapsillemme suureksi avuksi ja iloksi - ja sai lopulta aivan uskomattoman hienon kotimatkan Isoon-Britanniaan - siitä lisää hieman myöhemmin!

Casa Blancan työ käynnistyi mielenosoitusten ollessa kuumimmillaan.
Tämänkin kylän väki harkitsi matkaa Quitoon lakkoa tukemaan,
mutta päättikin jäädä kotiin kuulemaan Jumalan Sanaa.

Lakkopäivinä Marialle ja minulle tuli mieleen vierailla eräiden ystävieni luona Casa Blancan kylässä. Yllättäen isäntämme alkoi kysellä, koska voisimme tulla tapaamaan hänen kylänsä väkeä. Aiemmin nämä lähestymisyritykset eivät olleet tuottaneet tulosta, mutta nyt sovimme uuden tapaamisajankohdan ja seuraavana maanantaina meitä olikin koolla noin 25 eri ikäistä! Tästä rohkaistuneena kylän väki toivoi viikottaisia kokoontumisia ja ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille.

Archidonassa ruokatarpeet ehtivät käydä väliin

ja keskustassa kulkeminenkin on hankalaa,

kun sinne rakennetaan viemäriverkostoa.
Huumorilla ja hyvällä asenteella

selviää kuitenkin monesta tilanteesta!

Eräänä päivänä osuimme Archidonaan juuri kun sinne oli tiesulkujen läpi saatu kuorma-autollinen kananmunia. Kananmunien hinta oli lakon aikana tuplaantunut ja nämä olivat ihan normaalin hintaisia, joten enempää ajattelematta ostin 30 kananmunan paketin niin itselleni kuin myös Caityn isäntäperheelle, jotka olivat juuri edellisenä iltana valitelleet minulle kananmunien korkeaa hintaa. Ongelmana vain oli se, että munat myytiin suoraan autosta munakennolevyille aseteltuna, mutta pakkausmateriaaleja - narua ja muovipusseja - ei ollut tarjolla. Munakennot sylissäni mietin vielä, kuinka saisin ne ja Marian kulkemaan moottoripyörän kyydissä, kun ulkomaalainen nainen kosketti olkapäätäni ja kysyi, olenko minä Suomesta. Kävi ilmi, että olimme tavanneet pari vuotta sitten Archidonan baptistiseurakunnassa ja hän kutsui nyt minut käymään kotonaan vain korttelin päässä, jossa saimme hänen perheeseensä tutustumisen lisäksi vaihtaa ostoksemme siististi pakattuun kahteen 30 kananmunan sarjaan!

Entä sitten Caityn kotimatka? Hänen yliopistoltaan oltiin sitä mieltä, että heidän opiskelijansa olisi päästävä mahdollisimman pian pois "lakon jaloista", vaikka me vakuuttelimmekin, että täällä meillä asioiden tila oli ihan hyvä ja rauhallinen, ja että tilaisuuden tullen saattaisimme Caityn turvallisesti Quiton lentokentälle. Yliopistosta hänelle lähetettiin kuitenkin... helikopteri! Se laskeutui Archidonan ohi virtaavan Misahuallí-joen rantaan ja vei Caityn mukanaan Ahuanon viidakkokentälle, josta hän lensi muutaman muun matkustajan kanssa pienellä cessna-koneella Quitoon. Siellä häntä odottikin jymy-uutinen: intiaanijärjestöjen ja maan hallituksen välinen sopimus oli allekirjoitettu, lakko päättynyt!

Caity valmistautumassa kotimatkaansa
poliisien, helikopterin ja pienkoneen kyydissä :)

Tähän asti on Herra meitä auttanut.

1.Sam. 7:12

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

Ps. Vuoriston ja viidakon intiaanikylien väki osallistuu lakkoihin ja mielenosoituksiin hyvin halukkaasti, elinolojensa paranemisen toivossa. Viiden kichwa-seurakuntamme väki Imbaburan maakunnassa  ja myös monet kristityt Quitossa käyttivät kuitenkin erilaista strategiaa: He jakoivat välipalaa ja traktaatteja pitkissä autojonoissa odotteleville ohikulkijoille ja järjestivät ylistyskokouksia ja rukousta kotimaansa puolesta puistoissa ja maanteiden varsilla. Saakoon heidän esimerkkinsä innostaa meitäkin siunaamaan Ecuadorin maata ja kansaa.