keskiviikko 2. elokuuta 2017

Omaa aikaa varhaisnuorille

Yläkouluikäiset varhaisnuoremme ovat kasvaneet johtajuuteen
auttamalla meitä koko kuluneen kouluvuoden ajan
kummilapsihankkeemme apuopettajina.

Nyt annoimme juuri heille kaiken huomiomme
toteuttamalla yön yli kestäneen leirin,
jolle osallistui yhdeksän varhaisnuorta.




Leirin aikana toteutettiin erilaisia ryhmäytymis-
ja ongelmanratkaisutehtäviä,
joita varhaisnuoremme pääsivät ohjaamaan
myöhemmin järjestettävässä perheiden toimintapäivässä.

Vastuuta leiristä kantoivat pastori Ramiron ja allekirjoittaneen lisäksi
seurakuntamme nuoret naiset Gina ja Dámaris.
Hekin pääsevät pian Linaresin kylään omalle nuortenleirilleen,
jonka järjestää Amatsonian alueen Pacto-seurakuntien nuorisojaosto.

Kannetaan rukouksissa seurakuntamme nuoria!


Ensimmäinen kuva: Norelis Mina
Teksti ja muut kuvat: Hanna Eriksson

Lapset ja perheet koolla

Heinäkuun lopulla järjestimme Bellavista Altassa päiväleirin lapsillemme.
Teemana oli aarrekartta ja aarre, jonka luokse se johtaa - Jumalan valtakunta.





Päiväleiri huipentui  perheiden yhteiseen toimintapäivään
ja sunnuntain perhejumalanpalvelukseen.

Kaiken ikäisistä osallistujista koostuvat ryhmät
suorittivat haastavan "viidakko-seikkailuradan" aarrekarttaa apunaan käyttäen.
Lopulta aarre löytyi kätköstään ja se jaettiin kaikkien osallistujien kesken.





"Muinainen reitti,
jolla kaimaanin silmien sijasta
hohtaa nyt kulta."
Arvatkaa, mistä aarre löytyi?
Perjantai-iltana luoksemme saapui ryhmä yhdysvaltalaisia aktiolaisia.
He osallistuivat toimintaamme ja leikittivät lapsia.

Aktioryhmän läsnäolo rohkaisi ja siunasi meitä.
He vierailivat myös läheisessä Paltacochan kylässä ja uivat sen ohi virtaavassa Río Bueno -joessa.
Yksi nuori aktiolainen kävi tuolla reissulla kasteella
ja siitä rohkaistuneena myös kaksi varhaisnuortamme
tekivät saman päätöksen sitoutua Herraan Jeesukseen.


Opetuslapseuskurssin 1. osan suorittaneet varhaisnuoret jakoivat oppimaansa muillekin ja vastaanottivat kurssitodistuksensa sunnuntain jumalanpalveluksessa. Kaksi nuorta heidän joukostaan kastettiin myöhemmin samana päivänä.
Iloitsemme hyvästä hedelmästä, joka kasvaa jokivarressa!
Me istutamme ja kastelemme, Herra itse antakoon kasvun myös tulevina päivinä.




Kuva varhaisnuorista: Cecilia Tambi
Viimeinen kuva: Joel Grefa
Teksti ja muut kuvat: Hanna Eriksson