tiistai 6. syyskuuta 2022

Marian kokemuksia "puskasta"

Kesä-heinäkuussa sain pitää luonani Maria Huotaria, joka kantaa sydämessään kutsua palvella Jumalaa ja lähimmäisiämme Latinalaisessa Amerikassa.

Oli etuoikeus palvella hänen kanssaan, jakaa unelmaa Jumalan valtakunnan laajenemisesta kichwa-kansan keskuudessa ja laajemminkin tällä mantereella.

Saimmepa aloittella työtä myös ihan uudessa kylässä, Casa Blancassa. Siellä Marian tieto-taito terveyskasvatuksen alalta oli avainasemassa.

Rukoillaan edelleen Marian ja hänen tulevien askeltensa puolesta. Alla hänen matkakertomuksensa.

Quiton yllä. Kuva: Rumy Andy

Hei vaan kaikki, jotka luette tätä blogia! Haluan ensinnäkin kiittää kaikista esirukouksista puolestamme Hannan kanssa matkani aikana siellä. Aika on mennyt nopeasti ja siitä on jo neljä viikkoa, kun olen palannut Suomeen. Vaikea uskoa sitä todeksi!

 

Kuuden viikon matkani Ecuadoriin, piti monenlaista juttua sisällään. Jumalan selkeä huolenpito ja johdatus näkyi läpi matkan joistakin haasteista huolimatta. Ennen lähtöäni kaverini oli rukouksessa kokenut, kuinka matkalla on liaaneja esteenä, jotka pitää leikata pois, mutta niistä päästään eteenpäin. Tämä rohkaisi meitä paljon, kun matkustaminen oli epävarmaa johtuen tiesuluista, kun sairaus iski tai jotain muuta tapahtui. Jumala oli luvannut johdattaa meitä ja Hän piti sanansa. Kasan Jumalan ihmeistä voit lukea jo täältä Hannan kirjoittamana, jos et vielä sitä ole tehnyt. On ihmeellistä, kuinka Jumala pitää huolta omistaan!

 

Itselle matka oli kasvattava niin uskossa kuin tekemisissä. Pääsin pitämään ensimmäistä kertaa elämässäni terveyskasvatustunteja, vieläpä espanjaksi. Onneksi espanja oli jo sinänsä tuttu kieli, mutta jännittihän se kumminkin. Onneksi tätä työtä ei tarvitse tehdä yksin, vaan Jumala on mukana ja Hänen voimassaan tätä tehdään. Se iskeytyi syvälle sisimpääni, ja toivon, että voisin muistaa sen joka päivä.

 

Näiden lasten kanssa käynnistyi Jippii-työ
Casa Blancan kylässä. Kuva: Maria Huotari

Lapsirakkaana ihmisenä oli ihana tehdä töitä lasten kanssa kylissä, Bellavistan leirillä ja Jippii-toimintaa sytyttäessä Guayaquilin suurkaupungissa. Viidakon lapset jättivät sydämeeni syvän jäljen. Toivon, että voimme jatkaa yhdessä rukouksia viidakon lasten puolesta, jotta Jumala saa tehdä työtään heissä ja he saisivat kasvaa vahvoiksi Jumalan valoiksi siellä, missä he liikkuvat ja ovat.

 

Matka oli minulle osa Jumalan kutsun selvittämisen polkua. Jumala tietää, mitä, missä ja milloin seuraavaksi. Matka muistutti minua siitä, kuinka Jumalalla ei ole rajoitteita toimiakseen. Hänen lupauksensa pitävät ja siksi Hänen suunnitelmiinsa on paras luottaa. Tuli oltua niin viidakossa, rannikolla kuin vuoristossakin. Mutta vaikka se olisikin jäänyt vain yhteen alueeseen, olisi se ollut sen arvoista, kunhan saan vain kulkea Jumalan osoittamalla tiellä.
Kotipihassa. Kuva: Hanna Eriksson

 Ikävöin Ecuadorin ruokaa, lapsia, Hannaa, eläimiä ja vaikka mitä muuta. Kiitos Hannalle, joka piti minusta erittäin hyvää huolta ja antoi erittäin rohkaisevia neuvoja! Etuoikeutettuna muistelen matkaa ja kiitän Jumalaa siitä! <3


Teksti: Maria Huotari, 28.8.2022

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Ihmeitä lakon aikana

Lähes kolme vuotta sitten Ecuadorissa oli kansallinen lakko ja kirjoitin sen aikana kokemistani ihmeistä täällä.

Nyt, kun intiaanijärjestöjen protestit käynnistyivät jälleen,
saimme taas ihmetellä ja ihailla, kuinka Taivaallinen Isämme hallitsee.
Tästä saimme esimakua myös Suomesta saapuvien viestien kautta:
Eräs rukoileva ystävä oli aivan hiljattain nähnyt näyssä suuren joukon, joka seisoi ympyrässä pitäen toisiaan käsistä. Siinä keskellä olin ollut minä yhdessä viidakon lasten kanssa.

Extra-ihme, jota lapsemme eivät meinanneet uskoa todeksi:
Suomalaisella Marialla ja walesilaisella Caitylla on ikäeroa vain kaksi viikkoa! :)

Lakon ensimmäisinä päivinä odotimme ystävääni Mariaa avuksemme Suomesta. Tiesulkujen yleistyessä kysyin häneltä, olisiko lentoja mahdollista siirtää myöhempään ajankohtaan. Saimme kuitenkin molemmat rauhan siitä, että nyt olisi juuri oikea hetki matkustaa. Niinpä syntyivät suunnitelmat B ja C ja valmistauduin Quiton matkaan - sillä edellytyksellä, että saisin jostain bensaa, tai että edes bussit kulkisivat vielä.

Siltä varalta, etten pääsisi lentokentälle saakka, sovin eräiden quitolaisten ystävien kanssa Marian noutamisesta - ajatukseni oli, että he voisivat tuoda hänet jollekin tiesululle saakka, josta minä voisin viedä hänet kotiin. Tämä pastoriperhe tarjoutuikin yllättäen majoittamaan Marian tarvittaessa koko lakon ajan. Sain puhelinsoiton myös Guayaquilin rannikkokaupungista, jossa rukoiltiin tämän lähetysmatkan puolesta ja tarjottiin rahaa lentolippuihin, jotta Maria voisi lentää suoraan Quiton kentältä rannikolle ja aikanaan lakon päätyttyä takaisin vuoristoon.

Eivätpä nämä avun tarjoajat olleet uskoa korviaan kuullessaan, että Myyrä-automme ja minä pääsimme lopulta aivan esteettä viidakosta vuorille ja takaisin, yhdessä Marian kanssa. Sitä ennen tarvittiin kuitenkin muutama muukin ihme.

Jalankulkijoiden ja moottoripyörien bensajonoa Tenassa.
Autojono kiersi muutaman korttelin ympäri.

Lakon ja mielenosoitusten myötä polttoainetoimitukset olivat jo käyneet vähiin meidän maakunnassamme.  Marian saapumista edeltävänä päivänä kuulin taxikuskeilta, että Quiton tien varressa, parinkymmenen kilometrin päässä meistä, olisi bensaa. Tuolta huoltoasemalta en kuitenkaan löytänyt muuta kuin tiedon siitä, että bensaa olisi juuri saapunut Tenan kaupunkiin, johon ajelin illan jo hämärtyessä ja bensatankkini tyhjentyessä uhkaavasti. Tenassa löysinkin itseni pitkästä autojonosta ja reilun tunnin odotuksen jälkeen sain tankin täyteen polttoainetta. Niinpä siis uskalsin tehdä päätöksen seuraavan päivän matkasta - pääsisinhän varmaankin tuolla tankillisella kentälle ja takaisin, vaikka tiukoille se menisi.


Päätös matkustaa omalla autolla olikin hyvä, koska bussit eivät enää seuraavana päivänä kulkeneet. Liikennettä oli muutenkin todella vähän - sain maantien lähes kokonaan omaan käyttööni ;) Matkassa oli kuitenkin vielä yksi mutka: auton kytkin oli aamulla aivan hervoton, enkä saanut autoa käyntiin! Ei kun vain moottoripyörällä läheiseen huoltamoon apua hakemaan, josta matka Quitoon pääsikin lopulta alkamaan, öljyn ja kytkinnesteen lisäämisen jälkeen.

Seuraava ihme odotti minua puolessa välissä matkaa, Baezan kaupungin laitamilla. Tiedustelin varovasti huoltoasemalta, olisiko heillä täydennystä bensatankkiini - nyt olisi tärkeää pitää tankki mahdollisimman täynnä. Yllätys olikin suuri, kun työntekijä vakuutti, että heille saapuu bensaa aivan normaalisti, ja että illallakin sitä olisi ihan varmasti myynnissä. Myös lähistöllä päivystävät poliisit vakuuttivat, että reitti olisi selvä lentokentälle ja takaisin ja todellakin - aurinko paistoi ja tie oli hyvässä kunnossa, väkeä ei vaan ollut liikkeellä paljoakaan. Kyyditinkin mennen tullen muutamaa matkustajaa, jotka eivät bussiliikenteen lakattua olleet päässeet määränpäihinsä.

Mariaa tervehti Ecuadorissa komea Cotopaxi-vuori lumihuippuineen ja sateenkaari, muistutuksena Jumalan lupauksista. Heti seuraavana päivänä Marian saavuttua ajoimme ostoksille Tenaan ja saimme sieltä kaikkea tarvittavaa, vielä kohtuullisilla hinnoilla - porkkanaa lukuunottamatta. Bensaakin tuli taas myyntiin ja saimme sitä tankin täyteen. Baezasta olimme jo paluumatkalla tuoneet varatankissa polttoainetta, jota riitti myöhemmin sekä omaan, että naapureiden tarpeeseen.


Vaikka maa olikin lakossa, meidän ei tarvinnut keskeyttää työtämme. Yhtenä iltana Archidonasta tullessamme vastassa oli tosin tiesulku palavine autonrenkaineen, mutta onneksi olimme matkassa polkupyörillä ja naapurimme päästivät meidät kotiin. Toisen kerran moottoripyörällä toiseen viidakkokylään mennessämme kohtasimme lakkolaisia intiaanikeihäineen ja mustaksi maalattuine naamoineen, polttamassa autonrenkaita keskellä tietä. Heidänkin ohitseen pääsimme puheen ja coca cola -pullon avulla. Nämä lakon päättymiseen saakka asemissaan oloa suunnittelleet mielenosoittajat palasivat onneksi koteihinsa jo parin päivän kuluttua. Olivat varmasti kyläläisiltä saaneet kuulla kunniansa, kun siellä keskellä viidakkoa estivät tavallisten ihmisten kulkua.

Lopulta myös Quitoon ja Tenaan vievät tiet tukittiin ja kanssani puolisen vuotta palvellut Caity ei päässyt lomamatkalle muualle Ecuadoriin. Hän jäikin luoksemme vielä pariksi viikoksi ja oli meille ja lapsillemme suureksi avuksi ja iloksi - ja sai lopulta aivan uskomattoman hienon kotimatkan Isoon-Britanniaan - siitä lisää hieman myöhemmin!

Casa Blancan työ käynnistyi mielenosoitusten ollessa kuumimmillaan.
Tämänkin kylän väki harkitsi matkaa Quitoon lakkoa tukemaan,
mutta päättikin jäädä kotiin kuulemaan Jumalan Sanaa.


Lakkopäivinä Marialle ja minulle tuli mieleen vierailla eräiden ystävieni luona Casa Blancan kylässä. Yllättäen isäntämme alkoi kysellä, koska voisimme tulla tapaamaan hänen kylänsä väkeä. Aiemmin nämä lähestymisyritykset eivät olleet tuottaneet tulosta, mutta nyt sovimme uuden tapaamisajankohdan ja seuraavana maanantaina meitä olikin koolla noin 25 eri ikäistä! Tästä rohkaistuneena kylän väki toivoi viikottaisia kokoontumisia ja ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille.





Archidonassa ruokatarpeet ehtivät käydä väliin
ja keskustassa kulkeminenkin on hankalaa,
kun sinne rakennetaan viemäriverkostoa.
Huumorilla ja hyvällä asenteella
selviää kuitenkin monesta tilanteesta!

Eräänä päivänä osuimme Archidonaan juuri kun sinne oli tiesulkujen läpi saatu kuorma-autollinen kananmunia. Kananmunien hinta oli lakon aikana tuplaantunut ja nämä olivat ihan normaalin hintaisia, joten enempää ajattelematta ostin 30 kananmunan paketin niin itselleni kuin myös Caityn isäntäperheelle, jotka olivat juuri edellisenä iltana valitelleet minulle kananmunien korkeaa hintaa. Ongelmana vain oli se, että munat myytiin suoraan autosta munakennolevyille aseteltuna, mutta pakkausmateriaaleja - narua ja muovipusseja - ei ollut tarjolla. Munakennot sylissäni mietin vielä, kuinka saisin ne ja Marian kulkemaan moottoripyörän kyydissä, kun ulkomaalainen nainen kosketti olkapäätäni ja kysyi, olenko minä Suomesta. Kävi ilmi, että olimme tavanneet pari vuotta sitten Archidonan baptistiseurakunnassa ja hän kutsui nyt minut käymään kotonaan vain korttelin päässä, jossa saimme hänen perheeseensä tutustumisen lisäksi vaihtaa ostoksemme siististi pakattuun kahteen 30 kananmunan sarjaan!

Entä sitten Caityn kotimatka? Hänen yliopistoltaan oltiin sitä mieltä, että heidän opiskelijansa olisi päästävä mahdollisimman pian pois "lakon jaloista", vaikka me vakuuttelimmekin, että täällä meillä asioiden tila oli ihan hyvä ja rauhallinen, ja että tilaisuuden tullen saattaisimme Caityn turvallisesti Quiton lentokentälle. Yliopistosta hänelle lähetettiin kuitenkin... helikopteri! Se laskeutui Archidonan ohi virtaavan Misahuallí-joen rantaan ja vei Caityn mukanaan Ahuanon viidakkokentälle, josta hän lensi muutaman muun matkustajan kanssa pienellä cessna-koneella Quitoon. Siellä häntä odottikin jymy-uutinen: intiaanijärjestöjen ja maan hallituksen välinen sopimus oli allekirjoitettu, lakko päättynyt!

Caity valmistautumassa kotimatkaansa
poliisien, helikopterin ja pienkoneen kyydissä :)

Tähän asti on Herra meitä auttanut.

1.Sam. 7:12

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

Ps. Vuoriston ja viidakon intiaanikylien väki osallistuu lakkoihin ja mielenosoituksiin hyvin halukkaasti, elinolojensa paranemisen toivossa. Viiden kichwa-seurakuntamme väki Imbaburan maakunnassa  ja myös monet kristityt Quitossa käyttivät kuitenkin erilaista strategiaa: He jakoivat välipalaa ja traktaatteja pitkissä autojonoissa odotteleville ohikulkijoille ja järjestivät ylistyskokouksia ja rukousta kotimaansa puolesta puistoissa ja maanteiden varsilla. Saakoon heidän esimerkkinsä innostaa meitäkin siunaamaan Ecuadorin maata ja kansaa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Konkreettista apua ja kohtaamisia yli kulttuurirajojen

Ecuadorilaisen Pacto-kirkkomme naisten jaosto vieraili luonamme suuren lääkäriryhmän kanssa.


Valtaosa tiimiläisistä tuli suoraan Yhdysvalloista ja palasi sinne, päivätyönsä pariin, heti tämän tempauksen päätyttyä. Mukana oli myös ecuadorilaisia tai täällä asuvia terveysalan ammattilaisia.

Tämänkertainen "lääkärikaravaani" palveli vain naisia. Tiimi vieraili ensin Pacto Sumacon kylässä, jossa kirkkokunnallamme on pieni seurakunta, ja tuli sitten kahdeksi päiväksi meidän luoksemme Bellavista Altaan, Rukullaktaan ja Tambayakuun.


Meidän kylissämme vastaanotto oli hyvä. Lääkärin apua oli odotettu ja naiset ja tytöt iloitsivat saamastaan terveysneuvonnasta ja pestävistä kuukautissuojista. Halukkaat pääsivät juttelemaan myös psykologin kanssa.


Vieraamme järkyttyivät siitä, kuinka yleistä alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö on kylissämme. Iloitsemme siitä, että Pacto-kirkkomme sosiaalisen työn säätiö FACE tekee hyvää työtä vastatakseen tähän haasteeseen Ecuadorin rannikkoalueella ja rukoilemme, että apua ja työkaluja saataisiin myös tänne meille viidakkoon.


Jumalalle jokainen nainen ja tyttö on tärkeä, Hänen kuvakseen luotu. Saimme nähdä ennakkoluulojen evankelisia kristittyjä kohtaan murenevan, kun nämä lääkärit antoivat aikaansa kyliemme asukkaille. Saakoon Herramme palveleva rakkaus puhutella sydämiä jatkossakin.

Tambayakun kylän koululaiset osallistuivat vieraiden muonittamiseen lahjoittamalla ruokatarvikkeita. Saatuaan lääkärin palveluja moni heistä kävi hakemassa myös äitinsä paikalle.






Lisää kuvia ja kertomuksia lääkärien vierailusta (englannin kielellä):




Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson ja Caity Mathews



tiistai 12. huhtikuuta 2022

Iloa yhteistyöstä ja toivoa viidakkokylien lapsille


Helmikuussa saimme pitää luonamme monikulttuurista aktiotiimiä. Onneksi sain majoitusapua Ramirolta ja yhdeltä paikalliselta perheeltä. Sopu antoi sijaa ja iloitsimme yhteydestä ja yhteisestä päämäärästä Punguhuaicosta, Bellavistasta, Shellistä, Quitosta, Misahuallísta ja Iso-Britanniasta tulleiden vieraidemme kanssa.


Punguhuaicon ystävät olivat valmistaneet ohjelmaa lapsillemme ja nuorillemme ja päätimme viedä heidät kylistämme kolmeen – Rukullaktaan, Tambayakuun ja Ita Kiwilinaan.



Kaikki oli jo sovittu valmiiksi kyläpäälliköiden kanssa, mutta saapuessamme ensimmäisenä aamuna Tambayakuun, kävikin ilmi, että koulut olivat alkaneet juuri sillä viikolla, pitkän pandemia-tauon jälkeen.

Eihän siinä auttanut kuin lähteä koulujen johtajaopettajien puheille ja yllätys oli suuri, kun saimmekin luvan järjestää ohjelmaa koko koulun väelle – eskarilaisista aina yläkoulun 10-luokkalaisiin saakka. Heidän vapaa-ajallaan emme mitenkään olisi saaneet koolle tätä suurta lapsijoukkoa ja toisaalta oli upeaa saada palvella heitä näin suuren tiimin kanssa, saatoimmehan jakaa lapset ryhmiin.



Mieleeni jäi erityisesti hetki Tambayakun kylän nuorten kanssa. Yksi heistä oli aikanaan mukana Kushimi-äänityksissämme ja katosi sitten kuvioista. Nyt tämä 10-luokkalaisten joukko kuunteli keskittyneesti ystävämme todistusta uskoon tulostaan ja sen mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta. Aivan kuin uusi todellisuus olisi auennut näille nuorille ja saimme lopuksi siunata heitä ja pyytää heidän elämäänsä Jumalan hyvää johdatusta ja myös sitä, että voisimme jatkossakin heitä kohdata ja palvella.



Rukullaktassa kokoonnuimme kolmena iltapäivänä ja tilaisuuksiin osallistui mukavasti myös aivan uusia lapsia. Aktioryhmäläisten jo palattua koteihinsa moni näistä lapsista jäi toimintamme piiriin ja olemme nyt kokoontuneet normaalia suuremmissa tiloissa.

Rukullaktan päiväleirin päätteeksi saimme jakaa myös todistukset seitsemälle Suuri seikkailu -kurssin ja yhdelle Felipe 1 -kurssin suorittaneelle. Opinnot ovat jatkuneet tämän jälkeen uudella innolla...

Rukoilemme, että nämä lapset ja nuoret saisivat rakastua Jeesukseen ja juurtua Jumalan Sanaan. Rukoillen kyselemme myös, olisiko jo pian aika Rukullaktassakin rakentaa: sekä omat lapsemme, että vieraamme hyötyisivät suuresti omista lisätiloista. Ennen kaikkea tahtoisimme kuitenkin rakentaa ja rakentua elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi ja tuoda näin iloa Isällemme (1.Piet. 2:5).



Ennen kuin ystäviemme bussit lähtivät kohti vuoria ja jokivartta, ehdimme vielä käydä Yanayakun kylässä – tällä kertaa levon ja yhteisen jakamisen merkeissä. Vieraamme saivat kukin kokeilla tilapia-kalan valmistamista täkäläiseen tyyliin lehtikäärössä nuotiolla ja hyvinhän se onnistui!

Jäämme siunaamaan luonamme vierailleiden nuorten elämää luottaen siihen, että Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen ja tiensä Hänen haltuunsa uskoen (Ps. 37:5).


Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Hääjuhlat Bellavista Altassa

Tapaninpäivänä meillä oli todellakin syytä juhlaan,
kun kahdeksan seurakuntaamme kuuluvaa pariskuntaa sanoi toisilleen "tahdon".
Juhlassa oli vieraita - ja tukijoukkoja - Archidonaa ja Punguhuaicoa myöten.

Seurakuntamme nuoret olivat tärkeä osa juhlaa ja rukoilemme,
että tämä päivä olisi saanut jättää pysyvän jäljen myös heidän sydämiinsä.
Ramiro-pastorimme sanoin, nuorillamme ei enää ole minkäänlaista tekosyytä
olla seuraamatta Jumalan tahtoa elämässään ja ihmissuhteissaan,
kun seurakuntaan kuuluvat aikuiset ovat nyt näyttämässä heille hyvää esimerkkiä.

Laulun sanoin:
Sinä ja minä teimme liiton Jumalan kanssa,
eikä mikään maailmassa ole sitä kallisarvoisempaa.


 Alfa y Omega -seurassakunnassamme on tehty myös uusia henkilövalintoja.

Saúl, joka palveli vuosia seurakunnan vanhimpana, aloitti vaimonsa Zoilan kanssa lapsityön tiimissä. Vanhimmaksi on nyt asetettu Benjamín, hänkin on apuna lapsityössä. Myös naisten- ja solutyötä aktivoidaan ja vierailuja naapurikyliin tehdään mahdollisuuksien mukaan.

Haasteitakin toki on, hengellinen kasvu on monesti hidasta ja vihollinenkin hereillä, mutta uskomme Psalmin 84:7 lupaukseen: "Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen."

Siunattu myös Sinä, joka rukoilet työmme puolesta.

Herra Jumala on armo ja kilpi, Hän lahjoittaa meille armon ja kunnian (Ps. 84:11).