perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kuvia uudisrakennuksesta



Rakennamme edelleen Bellavista Altassa.
Lastemme talo on ollut käytössä jo pitkään,
mutta viikko viikolta sen käyttö on miellyttävämpää.

Nyt meillä on jo keittiössä juokseva vesi,
lähiviikkoina toivomme pääsevämme varustamaan toimistoa ja varastoa.

Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana.


Ruokasalissa on jo ovet ja se on tätä kirjoittaessa myös maalattu.
Ikkunanpuitteet ovat vielä tekemättä, samoin suojaverkot laittamatta ikkunoihin ja katonrajaan.



Keittiö on laatoitettu ja kaakeloitu. Vesihana on asennettu, ruoanlaitto sujuu lahjoituksena saadulla kaasuhellalla sekä tulisijalla, ja ruoan tarjoilu onnistuu kätevästi ruokasaliin avautuvan ikkunan kautta. 

Räystäät ovat vielä tekemättä, mutta sadeveden poistoa valmistellaan jo –
normaalisti kun sateella piha täyttyy vesilätäköistä.
Kuvassa taustalla myös talkoilla rakennettu halkovarasto.


Lapset pesevät ruoka-astiansa pihalla, jossa liikennettä riittää ;)





Osa viidakosta kannetuista laudoista on vielä odottamassa jatkokäyttöä.
Uudisrakennuksen yläkerran majoitustilan lattia on laudoitettu.


Lastemme talon
kaksikerroksinen takaosa käsittää yläkerran majoitustilan lisäksi alakerran toimisto- ja varastohuoneet.

Ne eivät vielä ole käytössä.



Keittäminen, ruokailu, oppiminen, yhteiset tilaisuudet... ja pian myös nukkuminen, toimistotyöt ja materiaalien säilytys toteutuu hienosti uudessa talossamme. Sitä varten on kannattanut, ja kannattaa, nähdä vaivaa!

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti