lauantai 2. heinäkuuta 2016

Aakkosia ja merirosvoaarteita

Yhdeksi tukiopetushankkeemme tärkeimmistä haasteista
on paljastunut Bellavistan seudun lasten lukutaidon edistäminen.
Siihen keskitymme nyt toden teolla.
Lapsemme osallistuvat opetukseen ryhmissä
– kaikkein pienimmät seurakuntaamme kuuluvan Icelan johdolla
ja isommat lapset ikäryhmittäin Cecilia-opettajan kanssa.

Lapsille on tarjolla edelleen myös toimintapisteitä,
joissa opitaan peruskoulun tietoja ja taitoja leikin ja kisailun kautta,
sekä yhteinen hartaushetki.


Lapsillamme riittää haasteita sekä lukemisessa että kirjoittamisessa!

Pienimmät aakkoslaulua laulamassa

Kirjainpelin avulla opiskelu on hauskaa.


                                                  
Merirosvot aarteita kahmimassa – ryhmätyönä, totta kai.


Kuluneella viikolla on viidakkoalueen kouluissa
juhlittu kouluvuoden päättymistä.
Mekin pidämme pian pienen tauon lauantaisista kokoontumisistamme.
Sitä ennen on kuitenkin ohjelmassa escuela vacacional,
kolme päivää kestävä lastenleiri (lapset viettävät yöt kodeissaan),
johon ovat tervetulleita kummilastemme lisäksi
myös muut lähialueen lapset.

Kiitos rukouksistasi puolestamme!


Teksti, kuvat ja video: Hanna Eriksson


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti