Mannerten välistä perheyhteyttä (Suvin matkaraportti)

Lähdin Ecuadoriin mielessäni kaksi päätavoitetta: tutustua omakohtaisemmin Hannan elinympäristöön ja ihmisiin, joita hän viesteissään mainitsee, sekä tavata ecuadorilainen kummityttöni, jota olen tukenut rukouksin ja taloudellisesti jo kymmenen vuoden ajan.

Tenan viidakkokaupunki auringonlaskun aikaan

Toukkakäärö, viidakon herkku

Nämä kaksi asiaa olivatkin matkan kohokohtia. Lisäksi kolmeen viikkoon mahtui mahtavia maisemia, mielenkiintoisia maisteluita, liverteleviä lintuja, erikoisia eläimiä, uskomattomia ukkoskuuroja, hyttysenpistoja sekä hellettä, jota luoteis-Siperian ilmanalaan tottunut pääni ei oikein kestänyt. Merkittävää oli myös tutustua Hannan uusiin sveitsiläisiin työtovereihin Johannaan ja Andriniin, sekä Andrinin vanhempiin, jotka myös ”sattumoisin” olivat vieraisilla siellä yhtä aikaa.

 

Havaintoja hengellisestä todellisuudesta

Hannan elinympäristö sisältää myös sikäläisen kulttuurin ja hengellisen ilmapiirin. Koska matka-aikatauluni muuttui viime hetkellä, pääsin ennen lähtöäni osallistumaan myös Hannan pääasiallisen työkentän, PKR-järjestön, vuosijuhlaan. Hienojen tanssiesitysten, ihastuttavien pukujen, kulinaaristen kokeilujen ja klo 4 aamulla alkaneen guayusan-juonnin lisäksi juhla sisälsi myös ”tietäjien” suorittamia puhdistusmenoja. Näitä halukkaat pääsivät kokemaan, tarvitsivat he sitten hengen tai ruumiin parantumista tai vaikka käytöksen korjaantumista. Useimmat paikalliset eivät näe niissä mitään ristiriitaa katolisen uskon kanssa, johon he ovat syvästi sitoutuneita.

Nuorten tanssiesitys PKR-järjestön juhlilla

Sikäläiseen ”kristillisyyteen” kuuluvat myös maanteiden varsilla ja Quiton kaduilla näkemäni pienet uhrikopperot. Jotenkin ne muistuttivat minua parinkymmenen vuoden takaisesta Himalajan-matkastani. Siinä missä Intiassa kyseiset kopperot sisältävät apina- ja muiden jumalien patsaita, Ecuadorissa niiden asukkaina on neitsytpatsas tai joku pyhimys. Heiltä sitten pyydetään suojaa ja varjelusta.

 

Vanhan Quiton kaupunkikuvaa hallitsee lukematon määrä siirtomaavallan ajoilta säilyneitä katolisia kirkkoja, sekä jättipatsas, joka on saanut innoituksensa Ilmestyskirjan 12. luvun naisesta, jonka täällä ajatellaan olevan neitsyt Maria.

 

Toisaalta jotkut kylät ovat vahvasti evankelikaalisia. Sellainen on myös Bellavista Altan viidakkokylä, joka onkin tuttu tämän blogin lukijoille. Oman kummityttöni Jeimyn tapasin ensimmäistä kertaa erityisissä merkeissä – hän oli juuri menossa kasteelle kotikylässään Bellavistassa! Sellaista ajoitusta ei kukaan meistä olisi osannut suunnitella.

Mukana tavattoman suuressa – koulunkäyntikummin roolissa

 

Olikin meille molemmille – ja ehkä jopa koko kylän väelle – merkittävää, että ”satuin” paikalle juuri tuona päivänä! Ramiro-pastori alleviivasi minulle sitä, miten olen saanut olla osa kummityttöni opetuslapseuttamisprosessia. Se sai nöyräksi – jos alkuvuosina muistinkin häntä usein rukouksissani, viime aikoina se oli ollut aika satunnaista. 

 

Kuitenkin yllättäen, oman kehnouteni tunnosta huolimatta, koin pastorin sanat oikeiksi. Ymmärsin yhtäkkiä, ettei Jumala näe niin kuin ihminen näkee, ja hän laskee pienetkin huokauksemme. Tämän, vaikka ohueltakin tuntuneen  kummisuhteen kautta minun ja Jeimyn välille oli syntynyt jonkinlainen perheyhteys, jonka aistimme molemmin puolin. Olin yksi luotettava aikuinen lisää hänen elämässään – joku, jolle hän ujoudestaan huolimatta halukkaasti jakoi huoliaan, kun myöhemmin tapasimme vielä Misahuallissa, jossa hän käy koulua.

 

Viidakkokylien lasten tukiopetushankkeesta

Kummihankkeen toimintaan pääsin tutustumaan myös Rukullakta–Yawarin kylässä. Toisin kuin esimerkiksi Intian kummihankkeissa, kummien tukea ei Ecuadorissa tarvita koulumaksuihin – koulunkäynti on siellä ilmaista. Sen sijaan maaseudulla opetuksen tasossa on parantamisen varaa, ja korona ja Ecuadoria usein kurittavat poliittiset levottomuudet ovat varastaneet lapsilta monta kouluvuotta. Lisäksi useilla lapsista on monenlaisia oppimisvaikeuksia ja kehitysvammaisuutta aliravitsemuksen vuoksi tai siksi, että he ovat raskausaikana altistuneet voimakkaille tuholaismyrkyille tai alkoholille. Hankkeessa keskitytäänkin tukiopetukseen, ja lisäksi lapset saavat sen kautta ilmaiseksi koulutarvikkeita – ja myös kristillistä kasvatusta.

 

Vaikka Ecuadorin kichwakylien lasten kummit saavat halutessaan myös oman nimetyn kummilapsen, heidän maksamansa rahallinen tuki menee koko hankkeen lasten hyväksi. Näin ei synny myöskään eriarvoisuutta, vaan kaikki saavat yhtä paljon. Samalla kummisuhteen pääideaksi ei muodostu kalliiden lahjojen antaminen tai muut etuudet, vaan mannerten välinen rukous- ja perheyhteys. 

 

Useat kummilapset säilyttävätkin visusti kummeiltaan saamansa kirjeet. Tapasimme reissuni loppupuolella vuorilta tulleen nuoren naisen, joka on menossa naimisiin yhden tukiopetushankkeen entisen kummilapsen kanssa. ”Hänellä on kotonaan erityinen laatikko, jossa on hänen kummiensa lähettämät kirjeet”, nuori morsian kertoi. ”Minäkään en saa koskea siihen laatikkoon tai katsoa sinne – se on hänen!”

 

Tällainen yhteys ei kuitenkaan synny itsestään. KLK:n (Kaikki lapset kouluun) kummit saavat tiedot omasta kummilapsestaan, mutta sen jälkeen yhteydenpito riippuu heistä. Jos kummi ei halua lähettää kummilapselleen tervehdystä, lapsi (tai Hannakaan) ei nykyisten tietoturvasäädösten vuoksi saa tietää edes kumminsa nimeä. Toki silloinkin tuki ja hiljaisetkin rukoukset ovat arvokkaita.

 

Rukullakta–Yawarin lastenkirkoissa sukupolvet kohtaavat toisensa
ja välillä kirjoitetaan viestejä myös Suomeen.

 Toisaalta lapset ilahtuvat ihan yksinkertaisista viesteistä: pienestä kortista, kaukaisesta Suomesta lähetetyistä kuvista tai tavallisen – heille niin erilaisen – arjen kuvauksesta. Kirjekuoreen mahtuvia tervehdyksiä ja lahjoja voi lähettää kuriirien mukana aina kun joku on Ecuadoriin Hannan luo menossa (ja muulloinkin digitaalisia kanavia käyttäen). 

 

Joskus – valitettavan useinkin – ympäristön paine ja kumminuorten omat elämänvalinnat saattavat viedä heitä väärään suuntaan, mutta miten merkittävää silloinkin onkaan se, että jossain valtamerien takana on joku, joka vaikka joskus huokaisee rukouksen ylöspäin kummilapsensa puolesta.

Sanoinko jo, että perheyhteydestähän tässä on kyse?

Teksti: Suvi Eriksson

Kuvat: Suvi ja Hanna Eriksson

Kesäloma – työn ja vieraiden aikaa

Heinä- elokuussa on täällä Ecuadorin viidakkoalueella koululaisten loma ja näinä kuukausina olemme jo monien vuosien ajan saaneet vastaanottaa aktioryhmiä, jotka saapuvat eri puolilta maailmaa tutustumaan työhömme ja tukemaan sitä.

Tänä vuonna erityisen jännitysmomentin aktioiden järjestelyyn toi se, että allekirjoittanutkin lähti "lähetysmatkalle" juuri ennen lomien alkua ja vieraiden saapumista: Suomeen hautaamaan ystävää ja viemään viidakkoseurakunnan terveisiä Vapaakirkon kesäjuhlille. Jännitystä tuotti se, että Ecuadoriin palattuani aikaa aktiolaisten asunnon vuokraamiseen ja kalustamiseen olisi vain viikon verran.

Pääkaupungin ja viidakkoalueen yhdistävä tie oli tällaisessa kunnossa.

Suomalaisen Legacy-tiimin vierailun ajaksi reitti saatiin kuitenkin auki

ja seuraavan kerran maanvyörymiä tuli vasta palattuamme kotiin heitä viemästä.

Suomen matka tuli ja meni ja viidakossa minua odotti yllätys: ystävystyminen naapuripariskunnan kanssa, joka tarjoutui majoittamaan vierailijat kodissaan ja vieläpä avaamaan loma-asuntonsa ovet nuorten viidakkoleirille! Richard alkoikin samantien nikkaroida bambuvuoteita ja yhdessä haalimme kokoon verhoja, tyynyjä, astioita ja muuta tarpeellista. Hän myös näki yöllä unen, jossa hän lakaisi ja kuurasi kaksikerroksista taloaan. Aktioryhmien säännölliset ylistys- ja rukoushetket koskettivat tätä pariskuntaa ja Inés kuuntelee matkapuhelimelleen äänittämiään lauluja edelleen matkustaessaan bussilla ja kulkiessaan viidakon poluilla.

Latin Link -järjestön lähettämä Step-tiimi
pääsi maistamaan toukkavarrasta!
(Kuva: Step-tiimin arkisto)

Ensimmäinen aktiotiimi saapui heinäkuun alkupäivinä Pohjois-Irlannista ja Englannista, tavaten toisensa ensimmäistä kertaa vasta Bogotán (Kolumbia) lentokentällä. Nämä kahdeksan nuorta naista hioutuivat saman tien tiiviiksi työryhmäksi ja heidän yhteytensä toisiinsa, isäntäpariskuntaan ja meihin muihin oli kaunista ja koskettavaa. Pari tiimiläistä oli opetellut etukäteen espanjankielisen Tässä ovat käteni -laulun ja lisäksi he olivat valmistelleet laulun teemoja tukevia askartelutehtäviä, pelejä, leikkejä ja muistolauseita. Syntyipä aktion aikana myös aivan uusi, espanjankielinen raamattulaulu ja yllätys oli suuri, kun kuulin myös samoihin aikoihin Kolumbiassa ja Venezuelassa järjestettyjen Jippii-leirien pohjautuneen samaan teemaan: Tässä ovat käteni!

Englannin tunneille osallistui kaikenikäisiä
pienistä lapsista aina aikuisiin saakka.

Vietimme iltapäivät Rukullaktan, Tambayakun ja Ita Kiwilinan kylissä toteuttaen päiväleirejä ja aamupäivisin nämä ystävät opettivat englantia, urheilua ja musiikkia Yawarin kyläkoulun tiloissa. Näillä lomakursseilla saimme kohdata yli 80 lasta ja nuorta vanhempineen – monet heistä minullekin uusia tuttavuuksia. Yawarin nykyinen kyläpäällikkö oli mukana niin aktioryhmän tervetulotilaisuudessa, kuin Rukullaktan päiväleirin päättäjäisissäkin ja myös Rukullaktan kyläpäällikkö lähetti pienen tyttärensä paikalle. Päiväleireillä meillä oli apunamme omia nuoriamme, jotka rohkaistuivat opettamaan myös Raamattua kylien lapsille. Ehdimme myös Pachakutikiin rohkaisemaan lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka ovat päättäneet seurata Jeesusta.

Vaikka yhteistä kieltä ei ollut,
olivat jäähyväiset haikeat!

Hyvä ystävämme Abby saattoi Britannian tiimiä mennen tullen ja kyydit hoituivat yhdellä niistä keltaisista busseista, joilla saimme ajella jo seitsemän vuotta sitten! Quiton tie oli poikki maanvyöryjen vuoksi, mutta kiertoreitillä oli paljon nähtävää ja koettavaa tälle innokkaalle tiimille. Allekirjoittanut pääsi bussin kyydillä kokemaan lyhemmän, mutta rankkasateiden rikkoman Quiton reitin noin viikkoa myöhemmin, ja päädyimme tuomaan myös Suomi-aktiolaiset kotiin kiertoreittiä pitkin. Ecuadorin Pacto-kirkko tarjosi heille yösijan, aamiaisen ja kyydin lentokentältä viidakkoon. Mukaan lähti myös nuori ystäväni Ruth vuorilta, Cashaloman kylästä.

Oli koskettavaa rukoilla yhdessä työalueen puolesta.
Tiimiläiset pääsivät siunaamaan alueen kristittyjä myös henkilökohtaisesti.

Tämän suomalais- ecuadorilaisen tiimin kanssa aloitimme yhteisen aikamme tutustumalla työalueemme karttaan ja rukoilemalla työn puolesta. Erityishuomiota saivat alueen ääripäät – Bellavista Altan kylä jokivarressa, josta työ aikanaan Paukkaloiden johdolla alkoi, sekä Pachakutikin kylä Galeras-vuorijonon toisella puolella, jossa quitolaisen seurakunnan toimesta alkanutta työtä olen saanut olla tukemassa jo jonkin aikaa. Näiden kahden päivän vierailujen lisäksi järjestimme viidakkoleirin Rukullakta-Yawarin nuorille – leirin, jonka kautta niin minun, kuin Inés-emäntämme edesmenneen isän unelmat alkoivat toteutua! Leirin jälkeen yksi aktiolaisista näki unen, jossa nuoremme – valkeissa vaatteissa ja kasvoiltaan eri näköisinä – leikkivät ja ihastelivat perhosia keskellä metsää, erilaista, kuin tämä meidän viidakkomme. Toinen aktiolainen näki kuvan tarkasti aidatusta viljelyksestä, jonka sisällä satoa korjattiin turvallisesti ja tähkä kerrallaan, vaikka vihollinen ärjyikin aitauksen ulkopuolella.

Viidakkoleiri oli ainutlaatuinen elämys niin nuorillemme,
kuin mukana olleille tiimiläisille.

 Jokainen heinä-elokuun vieraistamme pääsi myös käymään tontilla, jolle tahdomme pian rakentaa perheiden talon ja tukiopetuskeskuksen. Tulkoon siitäkin sellainen Taivaan Isän viljelys, jolla sato saa rauhassa kasvaa ja kypsyä, jossa ihmetellään Hänen lahjojaan ja nautitaan siitä puhtaasta uudesta elämästä, jonka vain Jumala voi lapsilleen antaa.

Kuvassa monta rukousvastausta
– suomalaisten tuella hankittu työautomme,
Jeesusta rakastavia ja
lähetysnäkyä sydämessään kantavia nuoria
ja – niin, kuva on otettu tontiltamme käsin :)

Saatettuamme valtaosan aktiolaisista kotimatkalle palasin vielä viikoksi emännöimään kahden suomalaisen ja neljän vuoriston nuoren muodostamaa "kesäsiirtolaa". Ehdimme käydä uudemman kerran Pachakutikissa ja kohdata Rukullakta-Yawarin nuoria musiikin ja urheilun parissa.

"Se, että otat vastaan niin monia ryhmiä ja ihmisiä tutustumaan lähetystyöhön on todella merkittävää tälle sukupolvelle", kirjoitti yksi aktiolainen kotiin lähtiessään. Olipa mukavaa viettää "erilainen loma" näiden parikymppisten (+/-) kanssa ja jakaa unelmia puolin toisin. Ne unelmat, jotka alkoivat toteutua tänä kesänä, odottivat sitä, että juuri nämä nuoret kasvaisivat ja voisivat iloita niistä kanssamme.

Rukoillaan, kylvetään ja rohkaistaan nuoria ympärillämme unelmoimaan rohkeasti Jeesukselle!

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

ps. Step-tiimin tarkemman matkaraportin voi lukea täältä:

1. viikko

2. viikko

3. viikko

Meillä rakennetaan – pitkästä aikaa!

Bellavista Altan Alfa y Omega -seurakuntamme toistakymmentä vuotta viidakon kosteissa olosuhteissa palvellut kirkkorakennus on purettu ja uutta, kestävämpää ja tilavampaa rakennetaan tilalle. Nyt on hyvä hetki katsahtaa viidakkotyön historiaan ja sitten suunnata rohkeasti eteenpäin.

Suomen Vapaakirkon silloinen lähetti Pekka Paukkala kirjoitti tammikuussa 2012 Viidakon kutsu -julkaisussa näin:

 

Vuoden (2011) aikana tuli ihmisiä lisää uskoon ja jo alkuvuodesta aloitimme kirkon rakennusprojektin. Saimme noin 1000 neliön tontin lahjoituksena. Alue raivattiin ja sitten kannettiin läheiseltä joelta hiekkaa ja kiviä säkeissä. Talkoisiin osallistui paljon kylän väkeä, joka ei ole vielä uskossa. Myös pyhäkoululaisista suurin osa oli kantamassa voimiensa mukaan.

Sitten oli muutamia puutalkoita, joissa kaadettiin puita ja moottorisahoilla tehtiin sitä mitä tarvittiin. Sen jälkeen laudat kannettiin kirkon tontille. Pikku hiljaa nousi runko ja Missio Ecuadorin varoin katoimme kirkkomme peltilevyillä.

Joulukuussa saimme seinät valmiiksi ja tarkoituksemme oli pitää joulujuhla omassa kirkossa. Ehkä Jumala katsoi, että kirkko on liian keskeneräinen niin suureen juhlaan ja lähetti sellaisen sateen, ettei kirkkoon ollut asiaa. Koko ympäristö oli kuin pieni järvi ja joka paikka oli paksussa kurassa. Joulujuhla pidettiin siis entisissä tiloissa kylätalolla.

 

Vuonna 2015 alettiin taas rakentaa, tällä kertaa lastemme taloa. Eeva ja Pekka Paukkala asuivat ja työskentelivät vielä silloin täällä Ecuadorin viidakkoalueella ja Pekka kirjoittaa rakennushankkeesta täällä. Uudisrakennus sai kirkkaan vihreän maalipintansa vuoden 2017 kesällä, joten tuonkin hankkeen aikana ehdittiin kokea monet tulvat ja kuivat ajat. Silloisen rakennustyön vaiheisiin voit tutustua täällä (tuorein julkaisu ylimpänä).

Nyt huhtikuussa 2025 Bellavistassa alettiin siis taas rakentaa, ja liitänkin tähän muutamia kuvia lattianvaluutalkoista, joissa oli mukana porukka rakentamisen ammattilaisia vuorilta, Punguhuaicon ja Rumipamban kichwa-kylistä. Samat veljet valoivat silloin aikanaan myös lastemme talon lattian!

Kiitos Missio Ecuadorin ystäville ja muutamille muille, jotka tukivat taloudellisesti rakennustarvikkeiden ostoa! Kannattehan pastori Ramiro Escolaa, Bellavista Altan seurakuntaväkeä ja kaikkia vapaaehtoisia rakentajia rukouksissanne myös tulevina kuukausina – tämäkään hanke tuskin valmistuu aivan nopeasti, mutta uskomme Herran valvovan työtämme ja rakentavan kanssamme (Ps. 127:1).

Silloin miehet sanoivat: "Nouskaamme ja alkakaamme rakentaa."

Ja he saivat rohkeuden käydä käsiksi tähän hyvään työhön.

Neh. 2:18

 

Teksti: Hanna Eriksson, Kuvat: Ramiro Escola 

Joulu, perheiden juhla

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: »Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.» Matt. 1: 20-21 

»Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille (perhekunnille), koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen.» 1. Moos. 22:18

 

Latinalaisen Amerikan Jippii ei ole vain lapsityötä, vaan tahdomme tavoittaa ja palvella kokonaisia perhekuntia, jotta ne vahvistuisivat ja tulisivat osaksi kristillistä yhteisöä.

Guerrero Aguilarin Jippii-perhe järjesti autotallissaan – siellä, mistä Venezuelan Yupi-työ aikanaan alkoi! – joulujuhlan kaupunginosansa perheille.

Ecuadorilaisessa Rukullaktan kylässä tukiopetushankkeen perheet juhlivat joulua koulun kentällä.

Alla oleva kuvaraportti on Venezuelan Misia Juliasta,

tästä linkistä pääset mukaan myös Rukullaktan kichwa-kylän joulujuhlan tunnelmiin.

Venezuelassa vuodenvaihteen perinteisiin kuuluu höyrytettyjen hallaca-nyyttien valmistaminen.

Leipuri-kuoronjohtaja Eli Daniella urakoi myös korvapuusteja.

Alussa kaikki oli autiota ja epäjärjestyksessä...

mutta ajallaan autotalli täyttyi Misia Julian Yupi-lasten perheistä.

Olemme kiitollisia Yupi-työn vapaaehtoista ja nuoriksi kasvaneista kuorolaisistamme.

Lapsemme ja heidän perheensä kasvavat edelleen...

Juhlassa jaettiin niin aineellista kuin hengellistäkin ravintoa.

Monet lasten vanhemmista eivät olleet aiemmin päässeet kuulemaan Yupi-kuoroa.

Tämä esitys ilahdutti heitä ja Taivaan Isää.

Kuvat: Mahli Aguilar de Guerrero

Toim. Hanna Eriksson

Terveyskasvatus- ja koulutyötä Marian johdolla

Hei kaikki rakkaat viidakkotyön seuraajat ja tukijat,

Viime vuoden kuusi viikkoa Ecuadorissa saivat jatkoa neljän kuukauden lähetysharjoittelun merkeissä. Paljon tapahtui tuona aikana, mutta keskityn yhteen teemaan: terveyskasvatus.

Ensinnäkin Jumalan aikataulut ovat ihmeellisen tarkat. Tätä olen saanut ihmetellä koko vuoden viime kesästä lähtien. Olin Vamos-lähetyskoulussa viime syksyn, ja palatessani sieltä mietin, mitä tekisin. 

Aikatauluja pyöritellessä ja miettiessä kaverini, johon olin tutustunut Vamoksella mainitsi olevansa menossa Fidan FHP:n (Fida Health Promotion) kurssille. Kun tarkastelin aikataulujani ja mahdollista Ecuadorin harjoitteluani, ei kurssi olisi voinut paremmin sopia kohdilleen. Kurssi toteutettiin Suomen jaksoni aikana, ja työtäkin sain nopeasti, vaikka ilmoitin heti, että tietyt viikonloput pitäisi saada vapaaksi. Aikataulutus ei voinut olla sattumaa! FHP-kurssi pääsi sitten heti käyttöön Ecuadorissa.

Huhti-toukokuun vaihteessa pidimme terveysevankeliointi-leirejä suuren apujoukon kanssa.. Siitä mitä tapahtui, keiden kanssa saatiin leirejä pitää ja kuinka Jumala sai koskettaa ihmisiä niiden kautta löytyy teksti täältä blogista. Leirien jäljiltä sydämelleni jäivät erityisesti Porotoyakun nuoret ja päätimmekin Hannan kanssa kokeilla, jos pääsisimme jatkamaan leirin kautta aloitettua työtä koululla. Ovet aukesivat ja saimme antaa eri luokilta valitulle tiiviimmälle joukolle terveyskasvatusta aina koulutuntien jälkeen. Haasteita oli jonkin verran ryhmän kokoamisessa, mutta paikalle saapuneet kuuntelivat, kyselivät ja osallistuivat innokkaasti.

Lisäksi terveyskasvatus avasi ovet Jondachin kyläkoululle, 5.-6. luokkalaisten pariin. Pidimme tunteja myös meille rakkaiden Rukullakta-Yawarin nuorten kanssa. Erityisen iloinen olin heiltä saamastani palautteesta, jossa he totesivat, että tunnit olivat olleet hyödyllisiä ja tarjonneet heille tärkeitä oppeja elämää varten. Rukoilen ja toivon, että asia todellakin saisi olla niin ja että Jumalan sana saisi kasvattaa hedelmää käytännön elämän keskellä.

Kaiken kaikkiaan terveyskasvatuksen antaminen oli minulle itselleni haaste luottaa Jumalan lupaukseen antaa viisautta omilleen. Opetuksia valmistellessa monesti tuntui siltä, että pää löi ensin tyhjää, kunnes jostain ihmeellisestä lähteestä sain ammentaa ideoita ja yhdessä Hannan kanssa aiheita pohtiessa oli tuntien valmistelu varsin mielenkiintoista ja omaa ajattelua kasvattavaa. Oli parasta tehdä Hannan kanssa työtä yhdessä ❤️ Oppitunneilla sain ihmetellä Jumalan rauhaa, joka purki jännityksen ja antoi yllättäviin hetkiin uusia ideoita. Parasta oli se, että näiden teemojen kautta päästiin juttelemaan ihanien nuorten ja lasten kanssa Jumalasta ja Hänen hyvästä suunnitelmastaan jokaista kohtaan. Kiitos, että jatkat rukousta näiden lasten ja nuorten puolesta. Jumala saakoon viedä aloittamansa työn päätökseen (Fil.1:6).

Teksti: Maria Huotari
Kuvat: Hanna Eriksson