keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Vettä ja Jumalan Sanaa jokivarteen

Olemme jokivarressa saaneet vastaanottaa monenlaista apua ja siunausta.

Parin viime kuun aikana olemme iloineet erityisesti puhtaasta vedestä.

Heinäkuussa yhdysvaltalaiset ystävät quitolaisesta Youth World -järjestöstä kävivät opettamassa kummilastemme vanhempia puhtaan juomaveden tärkeydestä ja viime viikonloppuna he palasivat luoksemme, tuoden mukanaan 50 kotikäyttöön soveltuvaa vedensuodatinta.

Youth World -järjestön edustajat opettivat lastemme vanhemmille,
kuinka vedensuodattimia käytetään ja huolletaan.
Väkemme kiitti suodattimista itse tekeminsä käsitöin.
Lastemme vanhempia uusine vedensuodattimineen
seurakuntarakennuksemme edustalla.

Seurakuntamme sai oman, isomman suodattimensa jo lokakuussa, kun sellainen lahjoitettiin meille kristilliseltä Antioquía-koululta.

Kanadan suomalaisten vapaaseurakuntien tekemän lahjoituksen avulla saatamme myös hankkia suuren sadevesitankin ja muut tarvittavat varusteet turvataksemme veden saannin seurakunnan ja kummilapsihankkeemme tarpeisiin. Tällä hetkellä johdamme käyttövetemme läheiselle kukkulalle rakennetusta vesitankista, joka likaantuu nopeasti, tukkien myös ohuet vesiputket mudalla ja hiekalla.

Antioquía-koulun ystävät asensivat vedensuodattimen uuteen keittiöömme.
Tukiopetus "lastemme talossa" ja ruoanlaitto uudessa keittiössä
jatkuivat keskeytymättä myös asennustöiden aikana.

Viime viikonloppuna saimme vieraaksemme myös Suomen Vapaakirkon lähetin Joanna Sormusen, joka rohkaisi sekä kummilastemme vanhempia, että seurakuntalaisiamme tutkimaan Raamatun kertomuksia ja oppimaan niistä. Olemme lauantai-iltaisin kerranneet helmikuussa oppimaamme Simply the Story -menetelmää, ja nyt Joanna, joka on kouluttautunut teemaan liittyen, innosti meitä jatkamaan tätä työtä – pidetäänhän STS-jatkokurssi Bellavista Altassa jo ensi maaliskuussa, ja sen jälkeen seurakuntamme väkeä tarvitaankin vuoriston seurakunnissa kouluttamassa uusia tarinankertojia!

Joanna kertoi tuhlaajapojan tarinan kummilastemme vanhemmille.
Illalla seurakuntalaiset tutkivat pienryhmissä Raamatun kertomusta
tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä.
Abrahamin tavoin (1.Moos. 12) meitä ei ole kutsuttu vain vastaanottamaan siunausta, vaan myös siunaamaan muita. Raamatun tarinoiden kertominen ja STS-menetelmän vieminen myös vuoristoon on tästä hyvä esimerkki. Olemme kiitollisia siitä, että kummilastemme vanhemmat haluavat siunata muita ihmisiä myös varoillaan. He päättivät yhdessä lahjoittaa huomattavan osan hankkeemme perheiden omavastuuosuutena keräämistä rahoista muille tarvitseville täällä Napon läänissä ja kauempanakin! 

Luotamme siihen, että Herra maksaa takaisin nämä uhraukset niin jokivarren väelle kuin meitä siunanneille vierailijoillekin.

Teksti ja kuvat: Hanna Eriksson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti